sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Rippeitä



Ulkovuoren viimeisetkin laudat on maalattu ja nikkaroitu,
soviteltu paikallee palaset jotka eivät tahtoneet asettua.
Kun vanhaa viilataan saa vatupassi jäädä levolle,
suoraksi sitä ei saada mutta hyvä sittä tuli.
Tuumia piti hetki
ja vielä toinenkin.
Ylimmille orsille tarvittiin kattä pitempää,
nosturi nosti kevyesti ja heilutteli miestä korkeuksissa.  

Tuuli heitteli eilen kukkapurkit nurin,
jalkapallomaalit makaavat pitkin ja poikin.
Illan pimeydessä tuuli kävi niin voimakkaaksi 
että pelkäsin paviljongin lentävän taivaan tuuliin. 
Taskulampun valossa me purettii katto ja seinät teltasta.
Koukkuja oli miljoona,
 sormet oli kohmeessa
 ja kun viimeinen pidike saatiin irti, 
tuuli tarttui tilaisuuteen
 ja nakkasi katon komeasti humala-aidanteen päälle.
Siellä sitä roikuttiin tuulen riepoteltavana pensaissa,
kirkas valokeila pyöri pöpelikössä
 kun pojista keskimmäinen oli sonnustautunut otsalamppuun.
Saatiin se teltta viimein taltutettua,
pesua nyt odottavat kuistissa kaikki ne osat, 
jotka kesän ovat saaneet rauhassa likaantua. 

Tänään ulkoistan itseni,
aurinko paistaa!
Pyykkikone osaa työnsä,
pirtti on lämmitetty.
Voin mennä!

Piupau


maanantai 22. syyskuuta 2014

Joihinkin päiviin





Ensimmäinen pakkasyö.
Maassa kuuraa ja daalianlehdillä surullisuutta.
Värit puissa ja pensaissa kirkuvat,
havunneulaset lentelevät tuulessa,
syksy on niin täällä.

Ostin keltaista lankaa villasukkiin,
muutama melkein valmis työ odottaa viimeistelyä.
Syksyllä villalanka suutelee sormia.
Tateista valmistan keiton rakkaalleni.
Sienet poimittiin eilen yhdessä,
kuljettiin sienikirja kourassa ja naurettiin,
ei poimittu niitä ainoita jotka varmasti tunnettiin.

Joihinkin päiviin mahtuu enemmän onnellisuutta,
tekemisen iloa ja tunnetta siitä,
että me eletään omaa unelmaa juuri nyt ja tässä.
Epävarmuus tuo läheisyyden iholle,
muistuttaa siitä katoavaisuudesta jonka helposti haluaa unohtaa.

Peiton alla puristetaan toisiamme kädestä.
Kiitetään kaikesta siitä, mitä saatiin,
 vaikkei osasttu edes pyytää.

Piupau

torstai 18. syyskuuta 2014

Jokapojasta tunikaksi








Jokapojan ostin kirpparilta pilkkahintaan,
poikalapsi ei sitä huolinut,
oli liian leveä ja liian jotain.
Kangas on kaunis,
väri ihan parhain.
Itselle paitana liian iso 
mutta saksilla sain siitä pienemmän,
itselleni istuvan.
 Ompelukone päärmäsi hihansuut
ja tunikasta tuli omani.

Meillä on vietetty syntymäpäivää.
Pienimmäinen jo yhdeksä vuotta!
Onnelisen haikeana leivoin kakkua
jonka tilasi sankari.
Ensi vuonna kymmenen,
sitten on meidän perheen kaverisynttärit pidetty.
Yhdet vielä.

Kirpparilta valtaisa räsymatto,
värit niin mukavat ja ilahduttavat.
Kahvia ja onnelisuutta.