perjantai 26. helmikuuta 2010

Kodinhoitoa

Suloinen LAUNRY- säilytyspenkki pääsi siis kodinhoitohuoneeseen, remonttivaatteitten piilopaikaksi. Pölyisiä vaatteita kun on ikävä laittaa mihinkään kaappiin ja lattiallakaan ne eivät ole mitenkään mukavia katseltavia.
VYÖT-laatikko pääsi pesukoneen päälle. Viereen mahtuisi vielä toinenkin laatikko. Siihen voisi kirjoittaa PARITTOMAT SUKAT. Silloin sen ei tarvitsisi olla koskaan tyhjänä. On hämmästyttävää miten meidän perheessä sukat väistelevät pariaan, suorastaan hylkivät omaa puolikastaan. Parittomia sukkia on aina enemmän kuin parillisia. En ymmärrä!
Kodinhoitohuoneen ovesta puuttuu kahva ja lukko. Ovi on ihana, jykevä ja vanha.
Meillä on lähes jokaisessa ovessa erilainen kahva, vanhat ovat niin hurmaavia ettei niitä halua vaihtaa.
Lastenhuoneen ovestakin kahva puuttuu.
Se tietää mukavaa metsästystä kirpputoreilla.
Onneksi ei ole kiire, tämä on ikuisuusprojekti.
Takkahuoneen ovi on odottanut vuosia uutta lasia, remontissa särkyneen tilalle.
Nyt rakaani sen siihen näppäsi. Siinä ei oikeasti mennyt kuin hetki.
Aloittaminen on aina se suurin juttu.
No, tokihan tässä on ollut aina muuan muukin homma kesken.
Nyt kun ikkunoiden lasitus oli käynnissä ja tavarat valmiiksi haettuna, oli ikkuna muutamassa minuutissa paikoillaan.
Tässä ovessa on kahva, ja valtavan paksu maalikerros. Ehkä se joskus puhdistetaan ja maalataan. Ehkä ei.

Olen kutonut hullunlailla.
Kaikki pienet hetket varastan rakkaalle harrastukselle. Aikaa ei ole paljon.
 Illat menee remontissa. Olen hionut neidonkammarin ovea.
Mutta aina ennen nukahtamista kerkeän kutoa pienen hetken, päivällä kun lapset nukkuu kudon, aamulla kun puuro kiehuu kudon.
Kutoisin paljon enemmänkin jos vaan kerkeäisin. Lanka tekee minut onnelliseksi.
 Villa, silkki, mohair ja niiden suloiset yhdistelmät hivelevät sieluani.
Siis kudon!

Ihanaa viikonloppua kaikille !!

Piupau


torstai 25. helmikuuta 2010

Koiruus

Tässä kuva pienestä karvakerästä.
Pienokaisesta, joka tulla tupsahti perheeseemme ja valloitti hetkessä kaikki ihmisolennot.
Olemme hyvin onnellisia tästä uudesta tulokkaasta.
Sen vilpitön ilo ja läheisyyden tarve hellyyttää.
Meillä on paljon oppimista, tästä ystävästä.
Luemme koirakirjoja.
Mietimme sääntöjä.
Ostamme tarvikkeita ja luemme hoito-ohjeita.
Villakoiran turkkia pitää hoitaa, pestä, harjata ja trimmata.
Kaikki vaatii opettelua mutta me selviämme siitä, uskoisin :)


Sitten kuvahaasteeseen

Se menee näin:
1. Avaa kuvatiedostoistasi neljäs kansio
2. Avaa tuon kansion neljäs kuva 
3. Julkaise kuva blogissasi ja selitä se
4. Haasta neljä muuta bloggaajaa mukaan.


Tämä kuva on viime keväältä, pihaltamme. Peeputti siinä poseeraa, aurinko vain häikäisee niin kirpakasti että käsi oli nostettava kasvoille. Lapset tykkääväät kuvaamisesta. Kutsuvat ottamaan kuvia aina kun on kamera näkyvillä. Aikuisista sellainen ominaisuus katoaa, useimmista.

Kiitokset Lauralle haasteesta!
Oli hauskaa selailla vanhoja kuvia.
Tämän vanhempia kuvia minulla ei juuri olekkaan tällä koneella.

Koska aika moni on jo osallistunut tähän haasteeseen, muutan vähän sääntöä numero neljä:
Ottakoon haasteen vastaan jokainen nuoren, alle vuoden ikäisen blogin pitäjä, joka ei ole vielä tähän osallistunut.

Piupau

Ps. Osasin linkittää!! Ja olen onnellinen siitä :)

maanantai 22. helmikuuta 2010

Unelmaa

Joskua tapahtumat tuntuvat ottavan omat raiteensa, unelmat täyttyvät, pää ei oikein kerkeä matkassa. Tuntuu kuin tanssisit hivenen ilmassa, kaukaa katsellen, hymyssä suin. Huokailuja, onnenkyyneliä, epätodellisia tunteita. Mistä aloittaisin?
Meillä oli todellinen onnenviikonloppu. Neitokaisen pitkä aikainen unelma täyttyi. Lapsi sai pienen karvakerän, ystävän ja rakkaan hoivattavan. Asia on siis ollut puheilla jo pitkään, vuoden, kaksikin mutta vain suunnitelmana. Samaan tyyliin kuin suurinosa meidän perheen asioista nykyään; sitten kun remontti on valmis.
Moneen viikkoon en ole lehteä lukenut, en kerennyt, en jaksanut. Torstaina töiden jälkeen aloin syömään yksin, kaikki olivat jossain, mies vielä töissä. Istuin pöytään, nousin ylös, hain lehden, aloitin takakannesta käänsin sivun, toisenkin ja siinä se oli.
Mies tuli, luin ilmoituksen ja sain vastauksen empimättä: Soita!
Ja perjantaina meillä oli koira!
Villakoira!
Nimeltänsä Tiuku!
Remonttirintamalla edettiin myöskin suurella vaihteella. Neidonkammari sai tapetit pintaansa. Puuttuva ikkuna laitettiin paikoilleen. Aamulla oli pakkasta -34 astetta. Ajankohta ei siis ollut paras mahdollinen seinän puhkaisuun mutta onneksi se oli nopea toimenpide ja nyt se on tehty.
Voi niitä huumaavia tunteita kun näki töiden edistyvä. Aivan valtavaa riemua tunsin montakertaa päivän aikana. Tanssahtelin uusilla parketeilla ja hyväilin uuden tapetin pintaa.
Salin tapetti aiheutti valtavia sydämensykähdyksiä.
 Olen niin täydellisen tyytyväinen!

Kirpputorillakin kerkesin käymään ja tein ihania löytöjä.
Tämä valkoinen posliinimalja hurmasi minut.
Kesäinensalaatti ulkona sopii siihen täydellisesti.

Muita löytöjä esittelen sitten myöhemmin.
Nyt jatkan huokailua ja pienen karvapallon silittelyä.
Sen lämpö tuossa jalan vieressä sykkii rauhaa ja läsnäoloa.

Piupau


PS. koira on liian vikkelä kameralleni, yritän saada parempia kuvia ensi kerraksi

torstai 18. helmikuuta 2010

jäässä lämpimästi

Tänään herätys kello parkaisi pikkuisen liian aikaisin, unisena raotin peitonkulmaa. Nenäni yritti viestittää virhekoodeja, olin liian kohmeessa vastaanottamaan. Nousin ja astelin huterasti tuttua reittiä kylpyhuoneeseen. Varpaani parkuivat ja sähköttivät hätäsanomaa. Kuljin eteenpäin, kiedoin ympärilleni muhkean kylpytakkini, hieroin silmiäni, haukottelin, en halunnut herätä, en halunnut ymmärtää. Istuin puiselle kannelle ja pakarani pakottivat tajuamaan, jäässä, joka paikka ihan jäässä. Heräsin.
Villasukkia etsimään, pitkät palmikkoiset antoivat turvan huutaville varpaille. Sipsuttelin rakkaani luo, säälin jo valmiiksi, millainen aamuherätys. Mietin miten sen voisi sanoa kauniisti, saada kuulostamaan edes pikkuisen positiiviselta, vaikka hieman romanttiselta.
Rakkaani, me jäädymme yhdessä?
Pelasta auta, oi!
Urheasti hän sen kesti, nousi ja syöksyi pannuhuoneeseen. Haki hiukan tukea seinistä, pyöritteli pörröistä päätään. Pannu on yöllä väsähtänyt, ei ole jaksanut yksin tehdä töitä.
Uupunut ja jättänyt talon pakkasen pantavaksi.
Tuli niin elävästi mieleen ajat tässä talossa, silloin kun me tähän muutimme. Pakkanen tuli joka nurkasta, puri ja nipisti.
 Kylmyys ei ole kaverini.
Olen vilukissojenkuningatar.
Öljyputket olivat jäätyneet! Onneksi oli säiliössä diseliä jolla pärjättäisiin päivä. Miehellä kiire töihin, sulatushommiin ei ollut aikaa.
Jälleen kerran tunsin pienuuteni.  Miten hukassa olisin näissä arkisissa asioissa ilman rakastani.
Eilen juuri puhuimme henkivakuutuksista, siittä että taloudellinen turva olisi taattava jos toinen joutuisi poistumaan aivan liian aikaisin. Itkettävä ajatus. Mikä vakuutus korvaisi tämän kaiken, kenelle voisi sanoa että auta, kun itse ei osaa kuin todeta asian olevan hajalla.
Haki rakkaani vielä minulle aitasta puita, ennen töihin kiirehtimistä. Pysyisi vaimo ja lapset lämpiminä.
Sinusta minä kiitän.
Aamun kylmyys ei saanut minun päivääni pilattua. Olen sisältä lämmin.
Eilen kirpparilta löytämäni liina villitsi ajatukseni valtavaan innoitukseen. Tahtoisin maalata, piirtää, kutoa, ommella. Tahtoisin luoda, leipoa, keittää ja näperrellä.
Niimpä me askartelemme, maalaamme, leikkaamme ja suunnittelemme RITARILINNAA.
Me laulamme ja leikimme.
Me pukeudumme spidermaniksi, batmaniksi ja villinlännemieheksi.
Me iloitsemme sisällä olosta.
Kiitämme lämmöstä joka palaa yölliseltä reissultaan.
Silitän liinaa, se ei suostu sileäksi.
 Olkoon ryttyinen, sen väri huutaa puhtautta ja raikkautta.
Olen onnellinen!

Nauttikaa pakkasesta!

Piupau

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Huikantelevaista

Bauhaussi kierroksella viime lauantaina ostin lisää laatikoita. Kerroin kommenteissa laatikoiden olevan halpoja, mutta eipä ne olleetkaan. Jotenkin kai halusin muistaa ne halpoina, vai olisiko ne voineet olla halvennuksessa silloin. En tiedä, rakkaanikin muisti ne halvemmiksi.

Joka tapauksessa ostin kaksi vähän isompaa laatikkoa. Valkoinen maali pintaan, Peeputti oli innokas maalauskaveri, ja sabloonalla taas ilmettä. Neiti-J halusi auttaa. Mietittiin mitä voisimme kirjoittaa.
 Toiseen kirjoitettiin VYÖT. Se laatikko pääsi kodinhoitohuoneeseen pesukoneen päälle. Sinne panen vyöt housuista jotka pesen, jos joku jostain syystä on unohtanut sen ottaa pois ennen housujen tuomista pyykkikoppaan. Eli teen niin aika usein.
Toiseen laatikkoon sitten vuosiluku. Asiaa enemmälti pohtimatta, kirjoitimme luvun 1892 ja koska vuosiluvulle piti keksiä merkitys päätimme virallistaa talomme rakennusvuodeksi 1892 ilman suurempaa tietämystä asiasta. Se vaan näytti silmään hyvältä vuosiluvulta.
Tässäpä huikantelevainen kaukkanen!
Kaunis yksilö!
Väriltään niin viaton,
heleän hurmaava!
Hauras ja huumaava!
Vertaansa vailla...
Huomaatteko mistä on kysymys? Samassa kimpussa voi olla näinkin erilaisia selviytyjiä.
Kaverinsa ovat jo montapäivää pudotelleet lehtiään, väristä ei ole jäljellä kuin haikea aavistus
Tämä yksi kaunokainen kurkottaa kauemmasa kuolevista kavereistaan.
Tahtoo kai elää, ilahduttaa kauneudellaan vielä hetken!
Huikantelevaista tosiaankin!

Piupau

tiistai 16. helmikuuta 2010

Pitkiä pellavia

Laskiaismäet on laskettu! Hepalla on ajeltu. Onnenpyörät on pyöritetty. Pullat on paistettu. Kermat on vatkattu ja kohta herkutellaan!
On laskiaistiistai, iloinen juhla. Lapset ovat riemuissaan! Pakkanen luulee saavansa voiton, mutta ei, me ei anneta pakkasen murentaa intoa. Aurinko on puolellamme ja tekee työtään intensiivisesti!
Talvi on kaunis!
Neiti-J on ommellut pikku-velulle nallen ihan itse! Voi miten malttamattomasti hän odottaakaan omaan huoneeseen pääsyä.
Remontissa edetään, hitaasti, mutta varmasti. Välillä jo meinasin jälleen väsähtää. Tuntui ettei valmista tule vaikka kuinka panostaa. Nyt alkaa taas into kutkutella. Ehkä perjantaina päästään jo tapetoimaan. Sääennuste ei vaan ole suosiollinen. Neidonkammarin ikkuna pitäisi laittaa paikalleen ja sellaiseen hommaan ei toivoisi tulipalopakkasia. Tässä talossa on tehty kamalia asioita joskus kultaisella seiskyt-luvulla, ihanat ruutuikkunat on talon kummassakin päässä ja pihanpuolella vaihdettu isoihin laatikko-ikkunoihin. Onneksi sen ajan remontti-mieheltä on loppunut into/aika tai raha kesken ja pitkän sivun ikkunat on säästyneet raiskaukselta. Rakas mieheni on taitava. hän on rakkaudella pienentänyt ikkunat ja tehnyt niihin ruudut vanhojen mallien mukaan.  Minä olen niitä nyt viikonloppuna maalannut ja nyt ne ovat puhdistusta vaille valmiit.
Pönttöuunit odottavat maalia. Salin uuni vaan hiottiin ja pestään ja maalataan. Neidonkammarin uuni on pohjamaalattu. Piiput rapattu ja maalarinteipit revitty tuolta hirsiä suojaamasta.
Alkaa näyttää jo hyvältä.

Piupau

PS: kommentteja on aina niiiin ihana lukea! Kiitos kaikille kommentoijille! Pienikin merkintä käynnistä lämmittää. Anonyyminä kommentointikin onnistuu, älkää antako periksi, jostain syystä kommentti on julkaistava vaan aina uudestaan, vaikka ensin tulee teksti että julkaiseminen ei onnistunut!

Ihanaa laskiaista!

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kiitos,

Kiitos, kun tulit elämääni.
Kiitos, kun kosketit.
Tulit luokseni, tutustuit.
Kerroit tarinasi, uskouduit.

Kiitos, kun pääsin elämääsi.
Kiitos, kun annoit nähdä.
Sain kertoa, tulla kuulluksi.
Sain sisintäni purkaa.
Jakaa maailmaa.

Tiesitkö, miten paljon teit?
Tiesitkö,mitä merkitset?
Teit ihmisen, teit ystävän.
Minut rakensit, hengen puhalsit.

Sain ilon, sain valon,
sain tahdon ja taidon.
Sain viisuden, sain vakauden,
sain elämän sisällön suloisen.

Kiitos, kun tulit.
Kiitos, kun kosketit.
Kiitos kun jaksoit kanssani tanssia,
vaikkei se ollut aina ees valssia :)

Iki ihanaa ystävänpäivää kaikille rakkaille ihmisille!!

Ihmisiä tulee ja menee. Ajatuksia, tunteita, myrskyjä ja hymyjä. Jotkut uppoa, jotkut kieppuu ja kimpoaa. Paljon menee ohi, hipaisee. Paljon kolahtaa, jättää jälkensä. Joku sysäisee, saa vaihtamaan suuntaa, joku sipaisee, ohjaa jatkamaan.
Elämä on täynnä kohtaamisia: Niistä kiitän! Jokaisesta!
Ilman niitä, ei olisi minua! Tällaisena, kokonaisena. Olen saanut onnelliset tuulet, onnekkaita kohtaamisia, paljon hyvä, mutta myös muutamia syviä haavoja. Vahvistunut, kehittynyt, vapissut ja kasvanut.
Niistä kaikista kiitän!

Piupau

torstai 11. helmikuuta 2010

Lounaaksi

Aamusta kävimme taas luistelemassa. Ilma oli kyllä melko kylmä, viima vihmoi mutta tunnelma oli korkealla. Lapset ne osaavat nautti pienistä asioista todella koko sydämellään. Teimme vasta sataneeseen lumeen "luistinradan" ja lapset kiersivät sitä ympäri, ympäri,ympäri...
Lapsia kotona odotti kalakeitto. Ruoka maistui, ja posket punoittivat. Näklä oli itselläkin jo valtava. Koska olen kalaallerginen, enkä syö pottua, oli kalakeitto auttamatta pois pelistä. Tekaisin nopeasti itselleni minutti sämpylän(karppausinfosta löytyvän ohjeen mukaan) ja täytin sen jäävuorisalaatilla, juustolla ja munasalaatilla. Munasalatti on ihanaa. Laitoin siihen omenan, sipulin, muutaman siivun maustekurkkua, majoneesia ja keitettyjä kanamunia. Juomaksi keitin vielä suuren kupillisen Rooibos teetä.

Hemmottelin itseäni jälleen eilen tuoreilla tulppaaneilla :)
Piti nimittäin lähteä pelkkää maitoa ostamaan, kun edellispäivän kauppa reissulla tuli pieni kommunikaatiokatkos. Matiboy lähti kanssani silloin kauppaan, mikä on aika harvinaista. Ajattelin heti tietenkin hyödyntää kauppakaveria, kun kerrankin sellaisen sain. Maitotiskin kohdalla huomasin unohtaaneni jotain, sanoin Matiboylle että otappas sinä maidot sillä aikaa kun kipaisen hakemassa tarvitsemani. Kun tulin takaisin oletin maitojen olevan kärryssä ja marssin kassalle. Ihmeellistä kyllä etten huomannut maitojen puuttuvan. Ilmeisesti joku suojareaktio jättää huomaamatta, olimme nimittäin potkureilla liikkeellä.
No, eipä siis auttanut kuin tehdä seuraavana päivänä uusi reissu.

Tässä yksi lempivaatteistani. Vanhasta pöytäliinasta tekemäni tunika. Kangas on melko jäykkää, enkä oikein löytänyt sopivaa kangasta muotokaitaleisiin, niimpä päädyin pelkkiin vinonauhoihin pääntiellä ja hihansuissa. Toimii oikein hyvin.
Huomenna onkin taas jo perjantain. Miten nämä viikot eivät oikein kerkeä alkaakaan kun jo loppu häämöttää.

Reipasta loppuviikoa kaikille,
Piupau

maanantai 8. helmikuuta 2010

Lunta

Lumitöitä tosiaankin piisaa. Juuri nyt, kun niitä ei millään olisi aikaa tehdä.
Sunnuntaina, kun sain siivottua oli pakotettava itsensä lumitöihin. Mies lähti Eeputin kanssa harkkoihin ja minä väännyin ihan niskat lytyssä ulos. Olisi ollut niin paljon parempaakin tekemistä, tärkeämpää.

Mutta ulos päästyäni oivalsin, oi mikä ihana kauneus minua ympäröi. Lunta on ihan valtavasti. Se suorastaan häikäisee puhtaudellaan, pehmeydellään. Auringon pilkahdukset tiheän kuusiston takaa kutkuttelee, kutsuu nauruun ja iloon.

Vedin raitista ulkoilmaa syvään keuhkoihini, annoin valon tunkeutua jokaiseen sopukkaan ja keräsin voimia.
Lumitöiden jälkeen nopeasti syömään, kauppaan ja vielä kierrätysroskat asemiinsa.
Ja sitten remonttiin. Neidinkammarin ovi pääsi paksusta vaipastaan. Maali lähti onneksi kuumailmapuhaltimella helposti, mutta kyllähän se hidasta on, tämä entisöinti.

Mies uurasti edelleen pönttöuunin kanssa. Näissä hommissa yllättävän pieneltä tuntuva asia voi nielaista valtaisan palan sitä niin kallista aikaa.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Pakko tulla heti kertomaan

Tein niin ihania löytöjä, eikä ole ketään kelle kertoisin! Suoraan töiden jälkeen säntäsin paikalliseen sisustusliikkeeseen katsomaan olisiko Greengate uutuudet saapuneet. Yllätys olikin mukava kun liikkeessä olikin "poistopäivät". Ostin ihanan penkin kodinhoitohuoneeseen. Esittelen sen paremmin kunhan saan paikallensa.
Sitten rynnistin nopeasti kauppaan, ostin mm lankaa (sehän on ruokakaupassa se oleellisin) ja vähän jotain herkkuja perjantai-iltaan. Viinipullo vielä alkosta ja sitten kiireen vilkkaa kirpparille. Kiertelin pöydät nopeaan tahtiin ja olin jo melkein luopunut toivosta kun silmiini osui tämä monen vuoden odotusten täyttymys. Löysin vanhan pitsilakanan. Joo, se oli hiukan kellastunut, mutta ei haittaa. Rakastin sitä heti! Ja miehenikin varmaan rakastaa, sillä se ei maksanut kuin 2e ;)


Oi, miten jännittävää miettiä mitä siittä tekisin. Mihin sen raskin laittaa. Niitä on vaan yksi. Mutta se on niin kaunis! Olen haaveillut pitsilakanasta vaikka kuinka kauan, ihmetellyt miten muut niitä löytävät ja minun eteen niitä ei ole koskaan sattunut. Onnen päivä!

Tämän peilin sain eilen äidiltä, sekin löytö samaiselta kirpparilta. Onneksi äitini tuntee hyvin makuni ja uskaltaa ostaa minun näköiset tavarat epäilemättä! Peili on kaunistakin kauniimpi. Ihan täydellinen! Se saa varmaankin paikkansa uudesta salista...tai jostain muualta. Nyt se saa hetken ilahduttaa minua kauneudellaan keittiön tasolla.



Kun viimein pääsin kotiin oli vastassa kolme nälkäistä lasta. Matiboy oli lähtenyt kaverille yökylään ja isi-ihminen saunailtaan. Meillä alkoi PIZZA-PERJANTAI!!! Lapset saivat tehdä jokainen itselleen omat pizzat. Katettiin pöytä kauniisti, sytytettiin kynttilät, kaadettiin laseihin punaista jaffa ja tadaaa, tunnelma oli katossa.

Huomenna jaksaa taas lähteä kouluttautumaan ,

Piupau

Kuumaa keittoa

Meillä karpataan!
Enemmän tai vähemmän. Itse kai lähinnä hyväkarppaan, ajatuksena jättää turha sokeri ja vehnäjauhot pois. Vatsani ei niitä oikein siedä, saan raskausvatsan, enkä tahdo sitä enää.Vaikka olenkin nauttinut raskausvatsasta neljästi  ja jäänyt jopa kaipaamaan sitä ihanaa tunnetta, en enää tahdo näyttää raskautetulta.
Sunnuntain kävimme syömässä kiinalaisessa. Söimme tulista kana-kookosmaitokeittoa. Keitto oli jopa liian tulista makuuni, mutta kuitenkin niin herkullista että päätin tehdä sitä itsekkin. Tai ainakin jotain sinne päin.
Ostin maustamattomia kanankoipia, keitin ne miedossa suolavedessä, kynin kanat ja jätin yöksi liemeensä lepäilemään. Seuraavana päivänä kiehautin liemen, lisäsin pakasteesta erilaisia pakaste vihanneksia( wokki-ja kukkavihanneksia, paprikasuikaleita).
Kun keitto oli hetken kiehunut lisäsin kookosmaidon johon olin lisännyt inkivääritahnaa ja chilitahnaa. Pippuria muutama pyöräytys ja vähän suolaa. Ihana lämmittävä keitto oli valmis! Isosta kattilallisesta riittää moneksi päiväksi lämmitettävää.
Päätin kokeilla tätä päivitettyä editoria. Saapas nähdä tulenko sinuiksi tämän kanssa. Vähän tuntuu temppuilevan, tekstit siirtyy välillä oudosti keskelle.
Sain ihanan pörröisen kaulurin valmiiksi. Paksua palmikkoa, lämpöä ja läheisyyttä...siinä eväitä tulevalle viikonlopulle,

Piupau


torstai 4. helmikuuta 2010

Kun maassa on lunta ja pakkasta...

Ihanan kirpsakka pakkaspäivä jälleen. Kävimme muksujen kanssa luistelemassa. Innostus on niin valtava ettei pikku pakkaset pysäytä.
Haaveilen lankakaupasta! Ihanasta villan tuoksusta. Palmikkosukat, niin rakkaat, ovat jo saaneet pintaansa nyppyisen patinan. Tahtoisin uudet, langan pitäisi olla parempaa kuin tämä, joka nyppääntyi aivan liian nopeasti. Valkoiset. Niin, ne olisivat varmasti valkoiset.
Haaveilen kangaskaupasta. Olen ommellut itselleni useita tunikoita, pellavasta, trikoosta ja puuvillasta. Tässä lila pellavainen, sopivasti ryttääntyvä, pitsillä somistettu. Haaveilen uudesta tunikasta, tai ehkä jopa mekosta, pellavaisesta. Valkoinen. Niin, sekin olisi valkoinen.

Jaksan odottaa, taivun. Nyt on aika remontin. Aloitan kakluunin puhdistuksen, sitten maalauksen. Yritän löytää tietoa tarvitaanko paklausta, mikä maali olisi parasta, mikä pohjustus. Vinkkejä otetaan vastaan. Nettihän on niitä pullollaan, vain aika puuttuu.
Piupau