Tilkkupeitto joka valmistui hiljattain.
Suloisen pulle.
Oli kyllä hankala tikattava,
mutta kyllä se kannatti.
Erityisen rakkaksi peiton tekee sen pohjakangas,
mummoni käsin kirjoma lakana,
kaunis vaaleanpunainen.
Lakanaa kun en millään raskinut käyttää,
ja kaapissakin tuntui menevän ihan omasta edestään.
Nyt se sai uuden elämän.
Tänään makasin peiton alla
pienimmäisen sairastajan kanssa ja muistelin mummoa,
monia mukavia muistoja palasi mieleeni.
Tänään on ollut aikaa ajatella.
Olen lähettänyt monta kaunista ajatusta
rakkaille ihmisille,
niille joita kaipaan,
hymillen-
Tiedän että olette siellä!
Ystävyydessä parasta on se,
ettei tarvitse selittää,
ei tuntea syyllisyyttä.
Ystävyydessä parasta on se,
että on aina lähellä,
ollessaan kaukanakin.
Ystävyydessä parasta on se,
että voi kikattaa,
nauraa itselleen.
Ystävyydessä parasta on se,
että voi vanheta rauhassa,
levollisena.
Voi nauraa rypyille,
teinivuosien toilailuille,
kotivuosien kamaluudelle,
kaikelle sille ihanuudelle,
hulludelle,
rakkaudelle
ja ihan koko elämälle.
Kun on kuljettu vierekkäin,
ei tarvitse selittää!
Kiitos ystävyydestä!
