keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Perhonen

Uusin astiani. Olen rakastunut Greengaten astioihin. Aloitin niiden keräilyn vasta.
Ostan aina kupin silloin, toisen tällöin.
Tänään on hiihdelty lasten kanssa, laskettu mäkeä suksilla, liukurilla ja pulkalla. Seisten ja istuen!
 Ilma oli aivan mahtava, muutama pakkasaste ja aurinko kurkisteli oksien takaa.
On sillä valtava voima tuolla auringolla!
Antaa pienellä säteellään saavillisen voimaa!
Lumityöt uuvuttavat. Olen ihan kiukusta kippurassa puskiessani lunta päivästä toiseen.
Aurakuski on ilmeisesti myöskin kyllästynyt työhänsä ja päättänyt hurruuttaa pihatien risteksen suorilta ohi, heittäen kaiken lumen minun luotavaksi. Raskasta auran heittämää lunta ei tahdo saada liikkeelle millään. Oikeasti ihan itkettää, voimat on niin vähissä.
Illalla sain lumet luotua, nyt piha on taas sen näköinen ettei lumitöitä olis tehty koskaan.
Tietää siis taas pitkää iltaa töiden jälkeen tuolla pihalla.
Ja remontti saa odottaa!
Se on väärin !
Olen vihainen.
Rakastan päärynöitä!
Odotan viikonloppua, silloin aijon tehdä taas lempisalaattiani.
Rapsakan salaatin päälle leikkaan viipaleita vuohenjuustosta ja niidenpäälle pannulla voissa paistettuja päärynä lohkoja. Seuraksi punaviiniä.
Voiko parempaa iltapalaa ollakkaan!

Pieni hauska kori sopii täydellisesti pienille päärynöille. Se on äitini tekemä kirpparilöytö.
Kaunis ja tarpeellinen.

Piupau

10 kommenttia:

  1. Täällä myös yksi lumitöihin kyllästynyt! Olisi mielekkäämpääkin tekemistä, ja se auran keittämä lumi painaa ihan h******ti!

    Tuo salaattiohje kuulosti niin herkulliselta, että pitää kyllä kokeilla. Minulta on tuollainen mennyt ihan ohi, vaikka päärynöistä pidänkin.

    Niin ja GG:n astiat on ihania!

    mukavaa, lumista, päivää! <3

    VastaaPoista
  2. Greengaten astiat on kyllä ihania!

    Meillä myös aura-auto työntää mennessään lumet pihapolullemme, josta yleensä lähden tyttäreni kanssa rattailla tai vaunuilla. Niinpä kun johonkin meinaa lähteä, saa ensimmäisenä alkaa lumitöihin :(. No, kyllä se kesä sieltä vielä saapuu ja lumet sulaa :).

    VastaaPoista
  3. Tuo lumen määrä on kyllä uskomatonta :S Meillä onneksi kone tekee isoimmat hommat, ei jää kun pieni pihaläntti ja senkin Mies onneksi tekee. Takapihalla pitäisi tehdä Koiraselle kulkureitti, ei raasu pääse lumivuorta kiipeämään ja pissaa sitten terassille :/

    Ei varmaan parempaa iltapalaa voi olla, lurps :)

    Jaksamista sinne lumen keskelle, kyllä se kesä vielä tulee :D

    VastaaPoista
  4. Nuo astiat ovat minunkin mielestä ihania ja sopivat kaikki todella hyvin yhteen, vaikka olisi eri sarjoista! Eli mikäs niitä on ostellessa muki silloin ja toinen tällöin ja välillä kannu jne... :)

    VastaaPoista
  5. ihana muki!
    ylipäätään tykkään tehdä lumitöitä, mutta kyllä ny jo kyllästyttää, todella!!

    VastaaPoista
  6. Täälläkin yksi GG-fani ilmottautuu! Noita lattemukeja keräilen pareittain, niitä voi sitten sekoitella keskenään.

    Joo ja lumityöt. Pah! Nyt alkaa riittää, hih!

    VastaaPoista
  7. Sama vika täälläkin ja nyt sitä "ilon aihetta" tulee vieläkin lisää taivaalta!
    Täällä kanssa yksi Greengate-fani, sieltä täältä tarttuu aina jokin ihanuus mukaan.
    Kivaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  8. Nuissa astioissa onkin parasta se että ne sopivat kaikki kivasti yhteen keskenään. Niitä voi keräillä pelkäämättä että sopivien saatavuus loppuu.
    Pitkään piti pähkäillä ja ihmetellä että sain muutaman ihanan arvonnan linkitettyä sivuilleni, onnistuin viimein. Opin siis uutta koko ajan, hip, hei! Iloinen asia!

    VastaaPoista
  9. Minunkin puolestani nyt saisi lumen sataminen loppua. Toki on lasten lumileikit edelleen antoisia mutta lumitaakan alle kyllä jo nääntyy.

    Kaunis uusi kuppi. Ihana siinä tuo perhonen. En olekaan livenä kuppeja vielä nähnyt.
    Ja kiitos salaattiohjeesta. Kuulosti herkulta :)

    VastaaPoista
  10. Mäkin olen ihan myyty noihin GG:n astioihin... <3 Aivan hurmaava tuo sinun uusi perhos-kuppisi!!!

    Ihanaa, kun tuo aurinko jo lämmittää ja lumi pikkuhiljaa sulaa... Kevät on jo ihan nurkan takana. :)

    Kivaa viikonloppua!

    -Päivi-

    VastaaPoista