tiistai 6. huhtikuuta 2010

Terveisiä lomalta

Kyllä loma on ihana keksintö!
Eikä se niin kamalan pitkä tarvitse olla,
ajatus lomasta on jo hykerryttävä!
Meillä oli niin mukavaa!
Tarvottiin lumessa,
kastuttiin loskassa.
Pilkittiin,
ilman saalista jäätiin.
Kelkkailtiin,
juututtiin loskaan.
Paistettiin makkaraa,
saatiin savua silmiin.
Saunottiin,
ja uitiin lumessa.
(tähän kohtaan pitänee mainita että lapset uivat, aikuiset jänistivät)
Me syötiin hyvin,
ja herkuteltiin.
Piilotettiin munia,
löydettiin hienoja aarteita.
Nuohustettiin,
eli kerättiin metsästä risuja joita poltettiin pienessä nuotiossa,
jonka lapset itse sytyttivät.
Kelit eivät olleet parhaat mahdolliset
 mutta lämmintä oli!
Märkiä vaatteita kuivateltiin pienessä saunassa.
Mökillä aika kuluu pikku askareissa,
puita kannetaan,
saunaa sytytellään,
ruokia valmistellaan,
vettä haetaan avannosta,
lämmitetään kattiloissa puuliedellä,
ja saunankiukaan kyljessä,
ruokaa valmistetaan,
savustuspönttöä lämmitellään,
kaminaa sytytellään,
tiskivettä kannellaan...
monenlaista pientä puuhaa.
Mutta niin erilaista että kotiolot unohtuu,
saunanlauteilla kaikkoaa viimeisetkin kiireet,
tekemättömät työt saavat unohduksen kaavun.

Mutta ihana on tulla kotiin!
Omaan rakkaaseen pesäkoloon.
Oi, miten ikävä olikin ollut.
 Kun tuntee tutun tuoksun
havahtuu huomaamaan miten onnekas onkaan
kun saa omassa kodissa asustaa,
kaikki mukavuudet omistaa.

Uusia lukijoita on tupsahtanut poissa ollessani!
Lämpimästi tervetuloa!
Koko pääsiäisen olen siis ollut verkottomien teiden päässä,
on ihana päästä taas vierailemaan kaikissa ihanissa blogeissa
 ja ennen kaikkea lukea kauniita sanojanne kommenttilaatikossa.
Kiitos!

Valtaisat pyykkikasat odottavat,
kaikki on huiskin haiskin!

Mukavaa viikkoa kaikille!

Piupau

11 kommenttia:

  1. Mä itsekkin rakastan mökki elämää. Niin kaipaan kesää kun ollaan lähes koko ajan mökillä.
    Mutta omakoti kullan kallis kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
  2. Olipa teillä ihana pääsiäisloma. Mukavaa paluuta arkeen. Kotiin on kuitenkin kiva aina palata.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin ihanan rentouttavalta! Ihana kuulla, että oli hyvä, pieni loma. :)

    Mutta kotiin on aina kiva palata. <3

    -Päivi-

    VastaaPoista
  4. Aivan kerrassaan ihania puuhia! Mökkielämä tosiaan on erilaista.

    VastaaPoista
  5. Ihanat mökkipäivät teillä tuntuu olleen. Varmasti oikein rentouttavaa. Ja sitten omaan kotiin on niin hyvä tulla takaisin.

    Mukavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  6. Leppoisaa mökkielämää! Ihanaa, kun saitte hetkeksi hengähtää, ja nyt taas jaksaa ahertaa :)

    Kauniiseen kotiinne on taatusti ilo palata!

    Ja ihanaa lukea taas juttujasi kera kauniiden kuvien:)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Tulin vastavierailulle, kaunis blogi. taidan käydä vastakin. :)

    Kuulosti niin mukavalta teidän mökkeily, että oikein alkoi haluttaan itelläkin mökille.

    VastaaPoista
  8. Tulin vastavierailulle, kaunis blogi. taidan käydä vastakin. :)

    Kuulosti niin mukavalta teidän mökkeily, että oikein alkoi haluttaan itelläkin mökille.

    VastaaPoista
  9. Tulin vastavierailulle, kaunis blogi. taidan käydä vastakin. :)

    Kuulosti niin mukavalta teidän mökkeily, että oikein alkoi haluttaan itelläkin mökille.

    VastaaPoista
  10. kuulostaa kivalta:) mökkielämä olis kyl kivaa, jos ois se mökki..;)
    ihana lasikupu viimesessä kuvassa!

    VastaaPoista
  11. Mökkeily on tosiaan mukavaa! Valitettavan harvoin mekin sinne päästään. Viimeisen kuvan lasikupu on kirppislöytö, täytetty hauskoilla pikkuisilla vaahtokarkeilla.

    VastaaPoista