maanantai 10. toukokuuta 2010

Remonttipäiväkirjaa

Viikonlopun aikana hihat heiluivat,
remontti-into alkaa löytyä.
Ostin tapetit poikien huoneeseen.
Valitsin yksivärisen beigen,
kirjavia tilkkutäkkejä tasoittamaan.
Rakkaani sai autotalliin varastohyllyt paikoilleen
ja tavarat hyllyyn,
nyt on autotallissa tilaa tehdä lisää ikkunoita.
Karmit valmistuivat sunnuntaina.
Tässä talossahan on tehty surullista korjausremontti joskus 70-luvulla
 ja osa ikkunoista on suurennettu.
Nyt palautamme ikkunat ennalleen.
Minä olen saanut neljä ikkunapokaa maalattu,
ja lasituksen jälkeen uudelleen maalattua toiselta puolelta kahdesti.
Kuivuminen on hidasta,
työ ottaa aikaa.
Eteisen kattoon on panelit laitettu ja kertaalleen maalattu,
seinät on paklattu ja hiottu ja paklattu ja hiottu.
Tänään aijon maalata katon toiseen kertaan.

Lasten harrastustoiminta vaan haittaa työtä,
voi mennä yötöiksi,
sillä kolmella lapsella on tänään harjoitukset.
Vaatii erityistä järjestelyä
kun kaikki ovat erisuunnalla ja vain yksi auto käytössä,
 mihinkään ei pääse kävellen.
Vaatinee avunpyyntöjä ystäviltä.
Takkahuoneeseen sain kevään raikkautta
kirppari lakanoista joita keräilen aina kun eteen sattuu,
niitä " unelmien kesäpaikkalakanoita".
Kesäpaikkaa odotellessa saavat ilahduttaa meitä sohvalla.
Nämä kankaat kutsuvat minua ompelemaan,
jotain ihania kesäisiä juttuja kaipailen.

Äitienpäivä oli ihana,
 aamupalaa sängyssä,
lämpimiä halauksia,
kortteja ja paketteja,
remonttia,
lounas rakkaiden ihmistan parissa,
maalipensselin huistetta,
lasten siivoama talo,
illalla vähän mattojen puistantaa,
pikainen luutuus,
pyykkiä,
kuuma sauna
ja lopeen uupuneena nukkumaan.

Mitäpä sitä enempää osaisi toivoa :)

Ihanaa uutta viikkoa!

Piupau

14 kommenttia:

  1. Ihana tuo kukallinen kangas... toi minulle muistoja mieleen lapsuudesta... Meillä oli tuollasia samanlaisia lakanoita. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva seurata remonttinne edistymista!
    Tuota keltaista tyynynpaallista oli aidilla,mutta vaaleanpunaisena.Taitaa olla vielakin...

    VastaaPoista
  3. Hidasta on varmasti ja lasten kanssa erityisen haastavaa, mutta teillä tuntuu olevan oikea asenne. Ettei turhalla hopulla. Nuo 70-luvun remontit kuulostavat aina vähän pelottavilta. Löysin blogisi jokunen aika sitten ja minulta on mennyt ohi talosi ikä. Milloin se on rakennettu? Pitää lukea vanhat postaukset heti kun ehdin. Tämä on mielenkiintoista seurattavaa.

    VastaaPoista
  4. Paljon olette saaneet aikaiseksi viikonloppuna.Silloin se onnistuu kun saaremontti-innon jostain.

    Ihanat kukkalakanat.Meillä oli lapsena tuollaisia.

    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Nuo vanhat lakanat ovat ihania, niitä vain sattuu aika harvoin kohdalle kirpparilla.
    Meidän talo on rakennettu joskus 1800 luvun lopulla, tarkkaa ikää ei tiedetä. Talo on ollut aluksi pieni ja sitä on laajennettu huone huoneelta, lähes jokaisessa hirsisessä väliseinässä on ikkuna(on siis ollut vanha ulkoseinä). Kattoremonttia tehdessä huopakaton alta paljastui pärekatto, lattiassa eristeenä oli sammalta. On sitä rakennettu ennen vähän eritavalla kuin nykyään. Harmillisesti niin paljon on tuhottu hulluilla remonteilla.

    VastaaPoista
  6. Oletpa ollut ahkera! Ja kyllä näyttää hommaa piisaavankin :) Löysin tuollaisia tyynynpäällisiä vaaleansinisinä hetki sitten. Ovat niin ihanan tunnelmallisia!

    Voimia ja iloa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kyllä teillä on uskomaton homma! Tosi hieno juttu kun palautatte taloon vanhan hengen.
    Kiva seurata teidän remppailuja :)

    VastaaPoista
  8. Mukava ja ahkera äitienpäivä teilläkin ollut! :) Nuo kolmen lapsen päällekkäisharrastukset, menot ja kuljetukset ovat meilläkin niin tuttua ja aiheuttavat kovasti järjestelyjä ja välillä ei saa järjestettyä millään. Pahinta on, jos lasten kevätjuhlat ovat samana päivänä ja eri paikoissa, näinkin on välillä käynyt...
    Aurinkoista ja mukavaa viikkoa toivottelen!!

    VastaaPoista
  9. Ihania remonttipuuhasteluja! Minäkin haluaisin remonteerata, vaihtaa lattialistat, tapetoida makuuhuoneeni, maalata hiukan, kylpyhuonekin kaipaa ehostusta...Olispa remonttikaveri.

    VastaaPoista
  10. Minua rupesi ihan hengästyttämään kun luin aikaansaannoksiasi;-) vaan toisaalta, tuollaista aarretta, niinkuin teidän kotinne on, pitää ja saa laittaa rakkaudella ja sopivalla hartaudella!

    Iloista alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Ihana äitienpäivä. Täydellinen. <3

    Aivan hurmaavalta näyttää talonne myös ulkoa päin! Saako toivoa lisää ulkokuvia..? :)

    Aurinkoa!!!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  12. Tulin vastavierailulle. ;)

    Ihania kuvia täällä, mie sitten tykkään vanhoista taloista, ja muustakin vanhasta!

    Suvussani kulkeneessa vanhassa maalaistalossa tehtiin myös joskus 50-60 -lukujen taitteessa perinpohjainen remontti. Muun muassa kaikki vanhat ihanat ruutuikkunat vaihdettiin "modernimpiin". :(

    VastaaPoista
  13. Kiitos ihanista viesteistä. Tämä talo on oikeasti ihan kamala ulkoa. Kuin tilkkutäkki (minähän rakastan tilkkutäkkejä) pienennetyjen ikkunoiden paikattuja reikiä, kattoremontissa revittyjä räystäänaluslautojen repsotuksia, roikkuva pressu seinänsuojana. Koska ulkovuoriremontti on vielä tulossa on kaikki vaan jätetty odottamaan. Nyt kesällä työtä olis tarkoitus aloittaa. Se ei tule olemaan mikään ihan pikkujuttu kun seinät ovat ihanasti kallellaan, ikkunatkin himpun eri korkuisilla. Se tulee olemaan mielenkiintoista taidetta sekin.
    Mutta joo, talo on vanha joten sille on annettava anteeksi pienet kauneusvirheet...
    Paljon on varmasti tehty näitä ikäviä remontteja, onneksi paljon taloja on säilynyt myös alkuperäisessä kunnossaan.

    VastaaPoista