maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kokeilua


Uusia meikkejä kokeiltavaksi.
Ei siksi että olisin halunnut uutta kokeiltavaa,
 vaan siitä yksinkertaisesta syystä
 että juuri ihastuksen herättänyt Elizabeth Ardenin
mineraalimeikin maahantuonti oli lopetettu.
Epäreilua!


Tällainen lähti sitten mukaan,
muutaman kerran kokeilun jälkeen olo on pettynyt,
väri ei ole minulle paras mahdollinen
ja tunnelma kasvoilla ei hyvä,
ihan kuin rasvainen??
Ällöä!


Silmille piti saada keväistä sineä,
mahtavat värit,
tykkään!
Luonnonkosmetiikkaa,
uusi tuttavuus.
Pidän ajatuksesta.


Sininen väri piristää,
päälle puettavaksi sininen paita.
Tuntuu hyvältä vaihtaa
väriä!


Kuisti on korkattu kesäkäyttöön,
ensimmäiset jäähyt on siellä istuttu,
kahvitkin juotu!
Ilahduttavaa!

Jos jollakulla on kokemuksia tai muuta kerrottavaa luonnokosmetiikasta,
otan tietoa mielelläni vastaan :)




8 kommenttia:

  1. Heippa! Itse olen jo melkein kaksi vuotta käyttänyt Lily Lolon mineraalimeikkejä. Käsittääkseni tuotteensa ovat täysin luonnonmukaisia. Olen ollut tosi tyytyväinen. Alussa käyttö tuntui omituiselta, mutta jo ensimmäisenä käyttöpäivänä huomasin, että meikki pysyy valtavasti paremmin kuin tavalliset meikit. Lisäksi nuo heidän tuotteensa ovat ihan mielettömän riittoisia ja keveitä kasvoilla. Voin kyllä suositella lämmöllä! Kyseinen firma on brittiläinen, löytyy googlettamalla. :) Ainoa huono puoli on se, että meikit n tilattava Briteistä (tosin se kävi aika helposti).

    Terkuin Liisa

    VastaaPoista
  2. Käytän Jane Iredalen mineraalimeikkejä... Irtopohja on ihanan kevyt ja luonnollisen näköinen sekä tekee ihosta tasaisen. Suosittelen.
    Merkin luomivärit ovat myös ihan ok.. mutta etenkin meikkipohja on tosi kiva.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Liisa: Kiitos kun kerroit kokemuksestasi, täytyypä tutkia uusia vaihtoehtoja. Tuota tilaamista en ole vielä harrastanut mutta kaipa sitäkin voisi kokeilla, olen kuullut useita hyviä kokemuksia.
    Nina:Kiitos kommentista. Asia on mielenkiintoinen, mineraali meikit kiinostaa, pitäisi olla vaan paljon aikaa perehtyä.
    Mukavaa iltaa kaikille!

    VastaaPoista
  5. Minulla on BareMinerals-merkkisiä mineraali meikkejä. tilasin englannista jonkun startti paketin (?) viinme kesänä ja se on kestänyt hyvin. Eipä minulla ole kyllä mitään pahaa sanottavaa, toisaalta en ole kokenut mitään järisyttävääkään. Käytän usein lumenen tuotteita, aurinkopuuteria lukuunottamatta ja taidan palata heidän tuotteisiinsa kun nuo mineraalit loppuvat.

    VastaaPoista
  6. Piupau, voih!!!
    Älä anna periksi!! Älä lannistu!! Varmasti saat hyviä uutisia!! Voimia ja lämmmin rutistus!!!♥

    Muista, että kaikella on tarkoitus ja ettet ole yksin! Näin ajattelen!

    Siunausta, ystäväin!!♥

    Olet ajatuksissani!

    VastaaPoista
  7. Heissan ! Emilian luota löysin tänne ja jäin lueskelemaan. Minulla on kokemusta useammasta mineraalimeikistä ja sanoisin, että kannattaa tilata näytteitä useammasta väristä ja useammalta valmistajalta, jotta löytyy juuri sopiva sävy ja koostumus. Santesta sen verran, että heidän Brilliant care hoitoaineensa on tosiaan brilliant :-) Ja Laveran samppot ovat hyviä. Luonnonkosmetiikkasarjojen värimeikkejä en ole kokeillut, ehkä pitäisi.

    Teillä näyttäisi olevan tosi kaunis koti !

    VastaaPoista