torstai 4. huhtikuuta 2013

Miniloma













Se oli iloinen lomanen. Pääsiäinen mökillä on perinne jonka muuttaminen tuntuu mahdottomalta.
Tänä vuonna ilmat todella hellivät ulkoilijaa. Vaikka tuuli oli ajoittain kova, auringon voima teki ulkoilusta ihanaa. Kuljin jäällä ja metsässä. Istuin laavulla ja mietin. Näin päivän auringon ja illan tähdet. Huumauduin revontulten loimusta, hiljaisuudesta ja pimeydestä.

Lapset touhuavat mökillä jo melkolailla itsekseen. Saunovat keskenään, tytöt ja pojat vuorotellen ja keksivät ulkona tekemistä. Yhdessä pilkitään ja retkeillään laavulle makkaranpaistoon. Pienimmäinen innoistui hiihtämään ja olikin tämän tästä huiskimassa johankin suuntaan. Isommat virittivät pääsiäismunien "aarteet" lumipenkkaan ja ampuiva niitä impalla, melko reilua. Taisi siinä muutama hidastettu elokuvakin syntyä.

Kotiin paluu saa aikaiseksi aina yhtä mahtavan pyykkivuoren. Läjä näyttää loputtomalta.Kelkkakengät ja pilkkivaatteet odottavat paikoilleen vientiä ja kassit ja pussit purkamista. Aurinko paistaa houkuttelevasti, lenkillekin on kyllä tänään päästävä.

                                                Ihanaa huhtikuuta kaikille!

                                                             Piupau

1 kommentti: