torstai 20. helmikuuta 2014

Kun mikään ei onnistu


Seison ikkunan edessä ja katson ulos, sataa lunta.
Päätän kuvata tulppaaneja joista elämänvoima valuu ulos niin, että sen voi nähdä.
Uskon, että viimeiset auringonsäteet riittävät jos siirryn aivan lähelle ikkunaa.
Kiinnitän kameran tukevasti kameranjalkaan ja väännän virtanappia,
akkuvalo alkaa vilkkua uhkaavasti, yritän olla nopea, edes muutama kuva, pyydän.
Kamera tarkentaa kerran ja sitten sammuu.
Harmittaa.
Etsin laturia kaapista jossa se asuu,
en löydä. Etsin koreista ja kolpakoista, tuloksetta. Istun lattialle pieneen koloon,
pengon kaappia paremmin ja löydän etsimäni.
Nyt latautuu kamera.
Käynnistän tietokoneen, se rouskuttaa pitkään. 
Kuvankäsittelyohjelma ei käynnisty, kaikki kestää, pätkii ja takkuaa.
Sietämätöntä. En saa muokattua kuvia, edes niitä vanhoja, uudethan jäi ottamatta.
Harmittaa.
Lapsi nauraa kiukulleni. Nauraa termeilleni kun yritän puhua tietokonekieltä. 
Päätän taas soittaa varamiespalveluun, apua tarvitaan.
Soita ukille, sanoo poika, se auttaa aina ja on ilmaista.

Nyt naurattaa!
Paras lähteä lenkille!

Voikaa hyvin!

Piupau


2 kommenttia:

  1. Kiitos myötätunnosta :)
    Kai niitä on kaikilla joskus. Luulisin. Ihanaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista