sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Väsynyt, mutta onnellinen

Viikonloppu alkaa olla elelty. Se on sisältänyt lähinnä maalausta. Välillä on vähän syöty, nukuttu, pesty pyykkiä ja siivottu, mutta ehdottomasti suurimman siivun on vienyt maalaus. Huomenna on maanantai ja pääsee hetkeksi töihin lepäämään. Ulkoilukin on jäänyt olemattomiin viikonlopun aikaan, mutta sekin korjautuu huomenna ihan automaattisesti. Olettaen että pakkanen ei ole aivan mahdoton. En muuten ole kerennyt seuraamaan säätietoja, mitä lienee on luvannut. Maalaus sinäänsä on mukavaa puuhaa. Katon maalaaminen on kovin raskasta mutta pahinta siinä on yksinäisyys, se että koko päivän vaan tuijotat valkoista maalia, päässä pyörii tuhat ja yksi asiaa mutta et voi sanoa niitä kenellekkään. Hiljaa oleminen ei ole luonteelleni kovin helppoa.

Pienimmäisellä oli tänään jalkapalloharkat, siis ihan omat, niin kuin hän asian ilmaisee. On hykerryttävää nähdä se mieletön into, mikä ainakin vielä on jäljellä, toisien, ihan omien harkkojen jälkeen. Aamu yhdeksästä puoli yhteen, mahtui varmasti satoja kysymyksiä. Isi, joko me lähdetään? Isi, vieläkö kauan?

Harkkavaatteet oli päällä jo ennen kymmentä. Kassi pakattuna, juomapullo valmiina.

Välillä olisi paikallaan pysähtyä katsomaan maailmaa neljävuotiaan silmin.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Piupau


2 kommenttia:

  1. Suloisia kuvia :)
    Viikonloppusi kuulosti mukavalta ja näkyvää jälkeä jättäneeltä, voiko sitä paljon paremmin aikaansa viettääkään ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos satu! Ulkona on todella kaunista!

    VastaaPoista