tiistai 2. helmikuuta 2010

Kuppi kahvia, Kiitos!

Tänään aamulla tarvitsin todellakin kahvia. Ulkona oli satanut valtavat määrät lunta, se tietäisi hikistä hyörintää moneksi, moneksi tunniksi. Valmistin kupillisen höyryävää, vahvaa kahvia. Sieluni huusi suklaata! Sekoitin sekaan lusikallisen tummaa kaakaojauhetta ja lorautin vielä reilusti kermaa. Voi miten hyvälle se maistuikaan. Ruusukupilla oli varmasti osuutta asiaan, kahvi ei maistu niin hyvälle mistään muusta kupista.
Lauantaina listojen maalauksen lomassa pyöräytin valkoisen maalin pintaan myös kahdelle suloiselle laatikolle. Sunnuntaina sitten harjoittelin sabloonamaalausta. Se ei ollutkaan helppoa. Vaikka sabloona oli hyvä ja kiinnittyi tarralla tukevasti laatikkoon, vaikka kuinka yritin laittaa vain himpun verran maalia kerrallansa, niin aina se vaan levisi. Ei tullut yhtään siistejä näistä laatikoista mutta aijon kyllä tehdä niitä lisää. Josko keksisin konstin miten leviäminen estetään.
Tässä kuvassa näkyy talomme tuleva väri. Edustalla on kuisti, joka rakenneettiin viime kesänä. Ikkunat ovat kesken, odottavat kiltisti koriste listoja. Takana näkyvä valkoinen seinä on lastenhuoneen seinää. Ulkovuori olisi tarkoitus laittaa uusiksi ensi kesänä. Kaikki on niin ihanasti rempallaan...
Piupau

3 kommenttia:

  1. Kahvi kuulostaa hyvälle! Ruusukupin voittanutta ei tosiaan ole!
    Ei sen maalauksen tarvitse niin viimisen päälle olla. Omatekoinen kädenjälki on viehättävämpääkin kuin konein tuotettu sarjatuotanto.

    Laatikot on ihanan mallisia ja kokoisia. Oletteko itse tehnyt ne vai onko ne ostettu?

    Teillä on kyllä niin ihana talo! <3

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis teidän kodista tulee! Ahmimalla ahmin postaus toisensa perään. Ihanat tapetit! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista!
    Uuden Kuun Emilia: olet kyllä oikeassa, kyllähän teksti saa ollakin itsetehdyn näköinen. Joskus sitä sortuu olemaan liian kriittinen omille töille. Kiitos muistutuksesta!
    Laatikot on ostettu bauhaussista. Niitä oli monen kokoisia. Tämä pieni laatikko maksoi muutaman euron(ehkä kolme), isoin oli muistaakseni 18e. Pitää ostaa muitakin kokoja kun pääsee taas sinne päin ajelemaan.

    MariaK: Kiitos kehuista, ne lämmittävät mieltä ja saavat taas jaksamaan. Remontti jatkuu. Tapetti valinta oli pitkällinen prosessi, oikeaa ei tuntunut löytyvän. Olen oikein tykästynyt tähän joka viimein löytyi, ja oli vieläpä kukkarolle armelias.

    VastaaPoista