perjantai 17. elokuuta 2012

Rakkautta



Eco Line 
Resham Silkwool
25% kierrätyssilkkiä, 75% villaa
Tiibet

Käsin kehrättyä,
hurmaavaa.

Nappeja menin ostamaan ja ostin lankaa.
Mitä siitä tulee,
on vielä arvoitus.
Villatakkiko?

Piupau




maanantai 13. elokuuta 2012

Kouluun


Nuorimmainen on saateltu koulutielle.
Iloisella mielellä lähti pikkuinen,
reppu selässä keikkuen
kulki tuttua reittiä.
Kun eskari oli samoissa tiloissa
on kaikki jo melkein tuttua.

Luokkajako meni uusiksi viimemetreillä joten ope on ihan uusi,
iloisen näköinen nuori nainen.
Hymyssä suin katseli ekaluokkalainen opea koulun pihamaalla.
Luottavinen katse,
hitunen ylpeyttä hennoilla harteilla.

"Tuu Äiti sitten hakemaan",
vilkutus
ja niin lähti luokka open perässä kohti luokkahuonetta.

Siitä se alkaa,
pikä tie elämänpoluille.

Piupau

Tervetuloa kaikki uudet ihanat lukijat!


perjantai 10. elokuuta 2012

Ompelua


Innostuin ompelemaan taas pitkästä aikaa.
Kankaan olen ostanut kauan sitten Metsolasta.
Traktorikangas on ihanan paksua neulosta.
Tein ensin housut,
niistä tuli hyvät 
ja pienimmäinen pomppi innoissaan.
Kangasta jäi vielä hihojen ja hupun verran
joten huppari sai yksivärisen vartalo-osan,
(kamalaa, en millään saa päähäni miksi tuota vaatteen keskiosaa kutsutaan :)
päällä ruskeaa joustofroteeta ja sisällä keltaista trikoota.
Nepparit ostin eilen
ja illalla vasaroin ne paikoilleen,
muutamia ylimääräisiä sydämensykähdyksiä se aiheutti,
en ole ikinä,ikinä milloinkaan tainnut itse neppareita kiinnittää,
yksi huti,
muuten onnistunut tulos.
Huokaisu ja helpotus.
Puvusta tuli varsin hyvä
ja mieleinen innokkaalle mallille.

Yllä muutama kuva siitä,
mitä kaikkea traktorivaatteissa voi tehdä.


tiistai 7. elokuuta 2012

Toivun


Seitsemän päivää,
työntäyteistä työpäivää,
kaksi yötä,
valvomisesta väsynyt keho.
Aamun suunitelmat sulivat vesisateeseen.
Kuljen hitaasti,
hauraana.

Luen kirjaa joka on kuljettanut minut kaus pois jo niin kovin pitkään.
Nautin satiinilakanoiden kosketukseta paljaalla ihollani.
Vaivun mietteisiin helposti,
tunnen puristuksen sydänalla,
raskasta hengittää.

Reppureissu odottaa,
perinteinen,
reput ja uudet kynät,
 penaalit ja muut värmeet täytyy hankkia jokaiselle.
Ensimmäistä kertaa pienimmäinenkin kuuluu koululaisiin.
Niin ylpeä ja innoissaan odottaa.
Vaatteet on hankittu.
Koulutielle on hyvä lähteä.

Hain sateessa salaattia kasvimaalta,
kylmä vesi piiskasi paljaita jalkojani,
pisarat rummuttivat päälakeani,
kuljin märällä nurmikolla,
väistyköön väsymys,
toivun


Piupau



keskiviikko 1. elokuuta 2012

Omena päivässä...




Kaksi parhaassa.
Meillä on herkuteltu omenilla.
Ihan kaupasta ostetuilla kyllä
mutta todella harvinaisen hyvillä!

Ostan yleensä aina keltaisia omenoita,
nyt, ihan jostain hetken mielenhäiriöstä 
ostinkin pussin pirkan punaisia pieniä omenoita. 
Rakastuin.
Ollaan sitten rouskuteltu niitä ihan pussikaupalla,
ihan kuorineen,
välipalaksi,
iltapalaksi,
aamupalaksi,
jälkipalaksi,
matkapalaksi...

Maistakaa!
Voin suositella ja ylistää.

Palu arkeen on ollut kivinen,
mustikat jäivät metsään mökkiseudulle,
autonnokka käännettiin kohti kotikontuja,
seitsemän päivän työputki on alkanut.
Loma oli hyvä
ja töihin on kiva palata.
Väsymys painaa harteita,
ehkä tähän taas tottuu.

Piupau



keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Olivipuu ja pellavaa








Eksyin taas ihanaa sisustuskauppaan, 
 White House  on paikka jossa hullaannun aina.
Mitään en aikonut ostaa mutta
toisin kävi.

Ostin ihanaa rouheaa pellavaa ja
ompelin siitä sohvan päälle uudet päälliset.
Pallavanauhasta leikkasin No1 palasia ilmettä antamaan.
Vanha tyyny on samaa väriä ja tyyliä.

Olivipuu on 
ei aito.
Voi siis olla että se selviää" hengissä"
pitkäänkin tässä pimeässä pirtissä.

Tein viherpirtelöä lounaaksi.
6-vee maistoi pillillä, kasvoilla epäluuloinen ilme.
"juo pois, sitten saat jäätelön" -sanoin

Ilme kertoi että nyt mennään äärirajoilla.
Maistoi uudestaan ja sitten alkoi kaupankäynti,
"jos juo puolet, saako jäätelön...edes puoli jäätelöä"
Ei!!!
"Se on hyvää ja terveellistä" -tsemppasin

Siirryin oman lasini kanssa sohvalle.
Poika puhisi keittiöstä.
Kuului tuhinaa, epämääräistä kilinää
sitten hento huikkaus
"otan sen jäätelön huomenna".

Naurattaa :)




tiistai 24. heinäkuuta 2012

Päivä kesästä





"Harmi kun rakensitte nuin korkean aidan,
nyt me ei voida nähdä mitä teidän pihassa tapahtuu"
-totesi eräs ohikulkija joka pysähtyi jutustelemaan.
Salaisessapuutarhassa kukkii,
tiilimuuriin on istutettu kivikkokasvia,
juuri nyt en muista nimeä,
olen huono niissä.

Poikalapset lähtivät serkkulaan, siis kaksi keskimmäistä.
Pakkasivat reppunsa ja suuntasivat bussiasemalle,
sanoivat tulevansa sitten "jokupäivä".
Kauppapörssi tyhjennettiin armottomasti,
jäljelle jäi vain viidensentin kolikot,
muutama tummunut olemattomankevyt lantti.

Kävin tänään hillassa,
ilma oli suosiollinen ja muutama 
oioioi-ihaniamarjoja-paikkakin löytyi.
Saalis oli maukas joskaan ei valtaisa.
Peppulihakset kiittävät kolmen tunnin
 rämmintää-hyppyjä-polvennostoja-kyykkyyn-ylös-rämmi-rämmi-urakasta
ja  olo on melkein kuin maailmanmestarilla.
Voisin kuvitella ainakin.

Pienimmäinen kietoi kipeän varpaan ympärille ratamonlehden
ja oli voittamaton trampoliinimaalivahti.
Lähti sitten vielä harkkoihin uusia nappiksia testaamaan,
naamalla niin ylpeä ilme että luulisi kenkien olevan polleina saamastaan ihailusta.

Minä olen nauttinut viherpirtelöistä,
melonismoothiesta ja ahomansikoista.
Olen lukenut vähän kirjaakin ja nauttinut päiväkahvit terassilla.
Pyykkikone on ollut osaikaeläkkeellä
ja pyörittänyt tänään vain yhden koneellisen pyykkiä.
Kastelukannu sensijaan on toiminut tärkeissä lannoitakesäkukat-projektissa
ihan ykkösmiehenä.

Jatkan virkkaamista,
kauon tauolla ollut matto alkoi huudella nimeäni eilen
niinkin kovalla äänellä että pakko oli kaivaa retale
 paperipussistaan ja antaa sinisen metallikoukun viuhua.
Ehkäpä saan sen sittenkin lattiaan vielä tänä kesänä.

Haluksin,  Piupau