sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Erityistä





Se oli hieno viikko,
paljon kiirettä ja hulinaa.
Ostoksia,
koekampauksia,
vatkaimen surinaa,
suunnitelmia 
ja niiden muuttamisia.

Hieno viikko,
ja hieno huipennus sille.
Kaunis juhla,
rakkaat ihmiset,
tanssia ja laulua,
halauksia ja hymyjä.

Ja he saivat toisensa.
Kaksi rakasta.

Onnea!

Piupau


lauantai 21. lokakuuta 2017

Ensilumi




20.10 

Ensilumi.

Kaivan kaapaista untuvatakin,
jalkaan kumisaappaat ja pihalle.
On kylmä.
Lunta sataa hiljalleen, 
se on kylmää ja märkää.

Kasvihuoneessa kukkii krassi.

Piupau

perjantai 20. lokakuuta 2017

Oli kesä ja kukkaset




















Muutamia kuvia itselle muistoksi.

Se oli kylmä kesä.
Hellepäiviä ei ollut montaa,
oliko yhtäkään,
en oikein muista.

Kukat tykkäsivät ja
omenapuu teki parhaan sadon ikinä,
herkullisia omenoita putoili puusta 
melko vauhdilla syksyn kynnyksellä.

Kasvihuoneeseen sain  laitettua muutaman tomaatintaimen alkukesästä.
Ilma oli kuitenkin liian kylmä,
eikä minulla ollut voimia pelata lämmittimien kanssa.
Satoa ei saatu,
tai taisi sieltä kypsyä kaksi keskikokoista tomaattia.
Kurkuntaimet kuolivat jo heti istutuksen jälkeen.

Silti olen kiitollinen kasvihuoneesta.
Se sai minut kantamaan vettä janoisille kasveille,
Alkukesästä en pystynyt vettä kantamaan, 
oli vedettävä letku pihan poikki, 
ja annettava vesi pikkuriikkisellä kannulla kasveille.
Kesän lopulla 
pystyin hyvänä päivänä jo kantamaan viiden litran kannun hengästymättä,
 huonona en voinut edes kävellä yskimättä.
Se oli hyvä mittari, 
jolla pystyin seuraamaan vointiani. 

Tehtiin muutamia eväsretkiä metsään siskon kanssa.
Pieniä ja tärkeitä hetkiä.
Hillaan en kyennyt, 
mustikkaakin keräsin vain nimeksi,
vattuja onneksi sain poimittua 
ja puolukka-aikana pystyin jo poimimaan avaavan turvin hyvin, 
ämpäreiden kantaminen ainoastaa tuotti hankaluutta.
Kiitän jokaista marjaretkille osallistunutta,
hyvät hetket auttavat jaksamaan ne huonot.

Se oli sellainen kesä,
toivon ettei toista samanmoista enää tulee.

Piupau





lauantai 14. lokakuuta 2017

Kerran vielä, pojat








Sairastuin alkuvuodesta astmaan,
vaikeaan sellaiseen. 

Vaikka kuinka päätin selvitä,
osa minua katosi. 
Ei ollut oikein sanoja annettavaksi,
 ei mitään sellaista, 
millä olis lopulta väliä. 

Kun ei oikein jaksanut puhua,
kirjoittaminenkin tuntui valheelta. 

Syksy on ollut kauniimpi kuin koskaan,
olen nähnyt värit paremmin.  
On ollut aikaa katsoa. 

Kesä meni, 
oli tärkeät juhlat
 joiden yli läheiset rakkaat kantoivat minut, 
kun en itse selvinnyt. 
Oli pieniä askelia ja isoja pudotuksia. 

Lanka
 ja rakkaus neuleisiin on pitänyt päivät kulkevina. 
Aijon parantua, mutta se ottaa aikaa,
enemmän kuin mitä kukaan osasi edes pelätä. 

Viimeisinä viikkoina,
 olen huomannut sanovani useaan otteeseen
 eri asiayhteyksissä,
 että en muista, 
kato minun blogista. 
Miten mahtava päiväkirja tämä onkaan. 

Siksi täällä. 

Minun on ollut sinua ikävä!

Piupau