Lankaa ja Arabiaa

Siinäpä ne!

Tärkeimmät.

Lankaa voi pyörittää kädessään vaikka kuinka kauan,

kunhan siinä on se,

 jokin.

Tuo keltainen on se karkki, valitsin sen ainoastaan värin perusteella,

ja sen,

että se on merinovillaa.

Niin kaunista.

Siitä tulee huivi.

Enempää ei tarina vielä kerro.

Keltaisen ostiin siis Kerästä,

silloin kun siellä kävin.

Ja harmaa Donegal,

siinä on luonnetta.

Siitä tulee se vötjäke,

tai joku muu sellainen.

Ja Arabiat.

Nuo vanhat ja,

en oikein osaa sanoa mikä niissä on se juttu. 

Johonkin kuppiin kun tarttuu, se kai vaan jotenkin liimautuu sieluun, 

tai kun vaan näkee kupista pilkahduksen, alkaa sydän tykyttää.

Arabian astioita on olemassa paljon, monetkaan eivät puhuttele, vanhatkaan.

Mutta sitten on ne eräät, jotka pyrkivät päästä mukaan, eikä niitä vaan voi jättää.

Eikä niitä oikein voi kaappiinkaan panna. Siinä ne ovat arvokkaina pöydänpäässä,

niitä on hyvä katsoa. 

Kahvikuppeja kerään ensikesän juhlia varten,

eriparisia.

Ja pikkulautaset saavat toimittaa kynttilänalustan virkaa,

ovat siis ihailtavissa,

aamusta iltaan. 

Piupau

Kerässä

Porkkanat!

Joka ikinen vuosi niitä saa nauraa.

Minun porkkanamaassa asustaa ihan varmasti jotain taikatyyppejä,

jotka panee hyrskynmyrskyn 

ja saa porkkanat muovautumaan mitä erilaisempiin muotoihin. 

Hyviä ne on silti.

Tämä viikkoa oli huikea.

Oltiin Tampereella.

Pienimmäinen potki palloa kolme päivää astetta kovemmassa tiimissä,

ja me dinosaurukset oltiin niin lomalla.

Kylpylähotellissa hemmoteltiin itseämme ja toisiamme,

ja nautiittiin Tampereen kauneudesta.

Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä, 

pistäydyttiin suloistakin suloisimmissa puodeissa ja kahviloissa.

Syötiin hyvin.

Ja minä kävin KERÄSSÄ.

Sanaton.

Sitä minä olen

ja niin onnellinen.

Ostin repullisen lankaa,

ja tallensin sisäiselle muistikortilleni 

ihan jokaisen lankakerän tuoksun ja tekstuurin.

Kamera jäi kotiin.

Lapset laulaa,

ja nauraa.

Minä kudon, liian monta työtä on kesken,

ja kun ne vielä jokainen kutsuu on oleminen vaikeaa.

Toivoisin,

 että osaisin kutoa englanniksi,

löysin ohjeen ihanaan huiviin.

Lanka minulla nyt on,

ihan ehdottomasti kaunein.

Kuvaan se teille,

 kun valo taas tulee.

Piupau

Aikainen aamu

Heräsin varhain.

Ulkona vielä pimeää,

keittiössä tuoksui kahvi.

Metsämies oli poistunut eväineen.

Keitin teetä,

sain seuraksi pienimmäisen,

sen silmissä oli unta,

mutta se hymyili.

Äiti oli kotona.

Laitoin viime talvena neulotun angoraneuleen painumaan,

toivon siitä mukavaa lämmikettä kotoiluun.

Käperryttiin sohvan nurkkaan peittojen alle,

tarjottimella syötävää ja sitä teetä.

Kutimet ihan käden ulottuvilla.

Tänään aijon ostaa uudet langat.

Tarvitsen ison vötjäkkeen,

lämpimän ja pitkän.

Tiedättehän.

Piupau

Syksy

Nämä päivät, 

joihin mahtuu paljon väriä,

kylmiä tuulia,

sadetta ja kynttilöitä,

ovat kiitäneet ohi hämmästyttävää vauhtia.

Jokaisena päivänä,

kun näppäilee päivämäärää tietokoneen näppiksellä,

huokaisee tyrmistyneenä,

epäuskoisena.

Kuinka se voi olla jo. 

On lokakuu.

Tänään kuivatin ja säilöin viimeisiä yrttejä lasipukkeihin.

Opetin kantapään tekoa ystävälle.

Juotiin kupposet hyvää teetä ja 

syötiin kanelipullat hymyssä suin. 

Kauppareissu hoitui mukavasti, 

kun seurana oli pojista keskimmäinen.

Tehtiin ruokaa yhdessä.

Päätä paleli lenkillä, 

vaikka päässä oli trikoinen pipo.

Toppatakkeja kaiveltiin aitan uumenista.

Nurmikko pysyi koko päivän kuurassa.

Vielä kolme tiukkaa työpäivää,

sitten on viikonloppu vapaata.

Saan vieraaksi sen,

jota eniten toivon juuri nyt.

Mennään käsityömessuille ja

 puhutaan puhtaaksi puoli maailmaa.

Piupau