Elämänpyörässä, ruuhkavuosissa,
äitinä, vaimona,
hoitajana
ja remonttireiskana,
sitä
ihan melkein unohtaa miten kaipaa
ystäviään.
Sunnuntain elin itselleni!
Sain tavata kaksi rakasta ystävää.
Toisen on elämä heittänyt kauas,
antanut erilaiset sävelet elämälle,
niin paljon on jaettu ja koettu.
Rakas ihminen!
Toinen on kulkenut rinnallani,
nauranut nauruni,
itkenyt itkuni,
kokenut tunteeni laidasta laitaan.
Kovin kaukana,
silti läsnä jokaisessa päivässäni.
Rakas ihminen!
Ja me shoppailimme,
hörppäsimme kiireessä kahvit,
vähän suklaata
ja lihapullia :)
Aika lentää siivillä, pieni hetki kuluu liian nopeasti.
Velvollisuudet kutsuvat.
Minä hymyilen.
Kaipuu kasvaa,
mutta tiedän että kohta taas nähdään,
puhutaan yhtäaikaa,
vaikka sanoja ei edes tarvittaisi.
Ostin varjostimen posliinilampunjalkaan.
Itselleni kengät,
housut ja paidankin.
Oli ihana juoksennella ihan omaan tahtiin.
Mennä hömpsöttää ihan huoletta.
Antaa tuulien puhaltaa,
elämän viedä mennessään,
kyllä me kestetään,
pienet hetket kannattelee.
Voimia alkaneeseen viikkoon!
Piupau