Ennen joulua oli viisi vapaata,
kaksi päivää siivottiin,
kaksi juostiin kaupungilla ja
sitten iski tauti.
Yhden päivän nukuin,
paketin lahjoja ja nukuin taas.
Huono olo, kurkku kipeä ja nuhainen nenä,
mutta suurimpana väsymys.
Aatto aamuna heräsin levänneenä,
onnellisena siitä,
että suunnaton uupumuksen painolasti kropasta oli poissa.
Vähän flunssaa,
vähän etovaa oloa mutta hyvä mieli.
Mentiin mummille puurolle,
halattiin siskot ja serkukset.
Niin tärkeää.
Ja sitten oli jo hoppu töihin.
Pieniä tonttuja,
niitä vastasyntyneitä,
suloisia jokainen.
Illalla kun tulin kotiin kymmenen jälkeen,
oli minua odottamassa ihanat rakkaat.
Ome perhe,
se,
joka ei kehoituksistani huolimatta suostunut lähtemään joulunviettoon pohjoiseen,
ei ennen kuin äitikin olisi saanut joulunsa.
Ja sisko perheineen,
ja Mummi ja Ukki.
Pitkä pöytä oli katettu,
paikka jokaiselle kahdelletoista ruokailijalle.
Valkoiset liinat oli levitelty pöydille,
katettu kauniisti.
Kynttilöitä oli kaikkialla,
ihan niin kuin olisin toivonut.
Ruuat oli valmistettu,
tuotu tullessa ja aseteltu kauniisti tarjolle.
Ja me syötiin,
nautittiin ja naurettiin.
Sitten jaettiin lahjat.
Niin monta koskettavaa lahjaa,
sellaista jotka oli selvästi hankittu juuri minulle,
minut tuntien.
Se on tärkeä tieto.
Nuo rakkaat!
Kiitos!
Istuttiin iltaa pitkään,
oli hyvä olla.
Joulupäivänä syötiin vielä.
Autot käynnistettiin ja lähdettiin eri suuntii.
Minä töihin,
ja muut mummolaan.
Tänäänkin olin töissä aamun.
Kun tulin kotiin oli vastassa tyhjä talo,
jouluinen ja hiljainen.
Toivun.
