Tiistaina kuljimme puistoissa ja pusikoissa,
keräsimme talteen uskonattomat aarteet.
Pieni kori täyttyi sammaleesta,
miniompuista,
ruusunmarjoista,
pihlajanmarjoista,
lehdistä ja varvuista.
Saviruukut ovat täyttyneet.
Pienet kätöset asettelivat sammalta,
märkää ja tikkuista,
tuoksuvaa.
Tikkuihin painettiin omenoita,
tarkasti pujotettiin ruusunmarjoja.
Tikkuja osaa pienikin asetella
sammaleen pehmeään pintaan.
Hymyjä ja irvistyksiä.
Suuhunhan ne välillä eksyivät,
nuo puistojen punaiset antimet.
Rautalankaan pujottelu olikin jo haastavaa,
lanka oli hiukan liian löysää
ja taittui helposti mutkalle.
Ihania pikkuisia kransseja kuitenkin syntyi,
niitä koristeltiin rusettinauhoin.
Sisikuntaa hellin sosekeitolla,
nopeasti ja helposti
kiireen keskellä.
Pussillinen suuria keittojuureksia
keitettynä ja soseutettuna,
mausteeksi suolaa ja
mustaapippuria myllystä.
Sekaan vielä vaahdotettua,
sokeroimatonta kermavaahtoa.
Tänään ajattelin käpertyä lasten kanssa sohvannurkaan,
lämpimien vilttejen alle.
Isi-ihminen aloittaa tänään taas hirvijahdin,
taitaa viihtyä metsäkämpällä koko viikonlopun.
Palmikkokauluri puikoilla on hyvä
sukeltaa viikonlopun rauhaan!
Kiitos kaikille onnittelijoille,
olette niin parhaita!
Piupau
Ihania on pikku kätösesi siellä askarrellut. Ruusunmarjat on niin ihania. Lapsuudessani syötiin aina ruusunmarjakeittoa mantelipikkuleipien ja kermavaahdon kera.
VastaaPoistaSuomessa en ole Ekströmin ruusunmarjajauheeseen törmännyt. Sitä aina Ruotsista kassillisen mukaan ostan siellä käydessäni :)
Pesue kainalossa ja sohvan nurkassa miten ihanaa. Läheisyyttä ja lämpöä viikonloppuusi!
Suloisia askarteluja! Ihan niistä huokui tekemisen ilo ja riemu!
VastaaPoistaKuulostaa pehmoiselta ja hyvältä nuo käpertymissuunnitelmat!
Mukavaa viikonloppua!!
Kivoja syyskoristuksia! Pitäisikin mennä ulos keräämään kaikenlaista kivaa kotia somistamaan. Aina se lumi sitten yllättää, kun pitäisi saada puolukanvarpuja jne. Mukavaa viikonloppua ja nautiskele oikein kunnolla! Täälläkin olo on hyvä ja kermainen omenapiiras uunissa. :)
VastaaPoistaIhanat syksyn värit pikkuruisista luonnon antimista!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Onnea tulevaan työhösi!
VastaaPoistaMukavia olet jälleen askarrellut.
Luonnossa on vielä hyviä materiaaleja, kun on vain ideat.
Mukavaa viikonvaihdetta:)
Kuulostaapa ihalta päivältä!
VastaaPoistaOnnea uusiin haasteisiin, sekin kuulosti kovin mukavalta. Hienoa että isovanhemmat auttavat, tärkeitä hetkiä niin heille kuin lapsille. Eipä ilman heitä täälläkän pärjättäsi edes yhtä viikkoa...
Leppoisia sohvahetkiä!
Voi, meilläkin vielä kaikki luonnonantimet keräämättä ja tiedä sitä koska se lumikin taas yllättää. No ehkei ihan vielä kuitenkaan. Marjoja, varpuja ja käpyjä nyt ainakin pitäisi ehtiä talteen napata. Ja onnea uuden työn johdosta, jännittäviä aikoja siellä elellään! Toivottavasti muutoksen tuulet tuovat paljon hyvää tullesaan!
VastaaPoistaMarie: Mekin lapsena syötiin aina ruusunmarjasoppaa, olipa se hyvää. Ja ruusunmarjoja ruukattiin herkutella suoraa pensaista kerrostalolähiön pihoilla.
VastaaPoistaTinttarus: Lapset rakastavat tekemistä ja luonnon juttujen keräämistä. Tällaiset työt ovat niitä parhaita, aikuisenkin silmää varsin suuresti miellyttäviä.
Sini: Kermainen omenapiirakka kuulostaa herkulliselta. Meillä on tänään maa kuurassa, auringon kimallus on uskomaton jäisessä ruohikossa. Pikkuisen kuusen tahtoisin hakea minäkin metsästä purkkiin, aina se jää liian myöhäiseksi.
Hanni: Pienet koristeomenat ovat mahtavan punaisia, luonto on tänä syksynä taas hellinyt väreillään.
Hanne: Luonnossa todella riittää ammennettavaa. Monenlaista tekemistä olisi mielessä.
Bean emäntä: Kiireettömät viikonloput ovat niin tärkeitä. Isovanhempien apu on todella korvaamatonta, muuten tämä ei olisi onnistunut alkuunkaan.
Kirsikka: Sitä minäkin toivon, että uusi työ toisi tullessaan hyviä asioita. Mutta sehän jää nähtäväsi. Meillä oli tosiaan aamulla maa kuurassa, ensimmäinen kunnon pakkasyö on siis ollut. Talvi tulee, hui sentään, pitää kyllä siirrellä pelakuut sisään ennen kun on liian myöhäistä.
Ihanaa sunnuntaita kaikille! Aurinko paistaa niin kirpakasti että taidanpa heti aamusta siivota huiskauttaa ja lähteä sitten vähän lenkille.
Ihaaania pienten käsien tekemiä juttuja! Lapsilla on silmää ja se tekemisen ilo on tärkeintä!
VastaaPoistaItse pienenä söin myös ruusunmarjojen sisustaa ja lempisoseenikin oli lapsena kuulema just ruusunmarjasose :)
Onnea uudesta työstä! Valoa ja voimia tuleviin päiviisi, kaunista syksyn aikaa toivottelen ja noita käpertymishetkiä runsaasti syyspäiviesi lomaan :)
lasten työt ovat aina niin hurmaavia.luonnosta saa nyt kaikkea kaunista askarteluun.
VastaaPoistameilläkin isäntä kohta keskittyy hirvijahtiin ja emäntä lihojen laittoon.oikein odottaen molemmat.täällä aloittavat metästyksen vasta lokakuun puolessa välissä.kunhan ilmat viilenee.
mukavaa alkavaa viikkoa.