Jumppahuitsi!!
Blogini on YKSI vuotta!!
Merkkipäivä pääsi ihan unohtumaan.
Arvonta on siis luvassa,
palkinto pitää vaan ensin hankkia :)
Mitäkähän keksisin?
Viikko on ollut kiireinen, työntäyteinen.
Tänään olen selvitellyt pyykkivuorta,
vaihdettiin lakanat kaikkille ja pyykkivuori senkun kasvoi.
Siivottiin ja sytytettiin kynttilät.
Olo on tyyni.
Aamulla kierähdin rakkaani kylkeen,
iho ihoa vasten,
sydämet sylikkäin.
Mietin sitä ihmettä!
Tiedättehän?
Kun ei tarvita sanoja,
ei kaivata tekoja.
Olemisen onni ja se oivallus,
sama oivallus yhä uudestaan.
Näin on hyvä!
Ja sirkus voi jatkua,
kyllä tästä selvitään, röykkiöistä ja vuorista,
loppumattomista pitäistehdälistoista,
harrastusrumbasta
ja kiireen kiemuroista.
PS: Meille on syntynyt KUMMITYTTÖ!
Pieni ihmisen alku.
Rakas jo ennen ensitapaamista,
maltan tuskin odottaa että saan hänet syliini.
Levollista viikonloppua toivotan!!
Onnea 1-vuotiaalle ja onnea kummitätille! <3 Kummilapset on ihania!
VastaaPoistaArjen onnea oman rakkaan kainalossa, mitä muuta sitä ihminen voisi toivoa? :) Iloitsen puolestasi.
VastaaPoistaJa onnea kummilapsen syntymän johdosta! Mukavaa viikonloppua, ain niin ihan meinasin unohtaa, että piti onnitella 1v blogiasikin! Kylläpä aika rientää! (hyvässä seurassa, hih)
Onnea blogillesi :)
VastaaPoistaJa kummitytön johdosta onnea ja iloa myös :)
Onnea 1-vuotiaalle!
VastaaPoistaLoppujen lopuksi ne arjen voimat syntyvät niistä pienistä hetkistä. Kunhan ne vain jaksaa oivaltaa.
Mukavaa viikonloppua ja onnittelut kummitytöstä :)
Lettu: Kiitos :) Niin ne on, ihania ja rakkaita!
VastaaPoistaElina: Kiitos :) Hyvässä seurassa, juuri oikeat sanat! Kiitos siitä!
T-: Kiitos sinullekkin :)
Emilia: Niin se on, kun vaan sen aina jaksaisi muistaa. Kiitos onnitteluista.
Onnea blogillesi! Olen löytänyt tämän hiljattain ja kertakaikkisen ihana blogi!
VastaaPoistat. Asta
!-vuotiaalle lämpöinen onnentoivotus♥
VastaaPoistaHyvä kun muistutit; minullakin tulee kohta 1 vuotta täyteen.
VastaaPoistaOnnittelut 1-vuotiaalle blogille! Ihanasti kirjoitit tuosta arjen hellyydestä ja siitä kuinka se auttaa jaksamaan sitä kaikkea muuta rumbaa jota arjessa riittää.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinne!
Asta: Kiitos kauniista sanoistasi, olen iloinen että viihdyt!
VastaaPoistaMaria: kiitos onnitteluista, vuosi on vierähtänyt todella nopeasti :)
Aarre: muistinkin että olemme aloittaneet tämän harrastuksen samoihin aikoihin. Onnittelut siis sinnekkin!
Linda: Arjen rumbaa todella riittää, arjessa kaikki ei ole niin hauskaa mutta onneksi syvemmällä on se tärkein, kun pysähtyy, tuntee sen voiman. Rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne antaa valtaisan voiman.
Ilman teitä blogin kirjoittamisessa ei olisi mitään mieltä. Kiitos!
onnea yksi vuotiaalle blogille! Ja suuren suuri onni ihanasta uudesta kummitytöstä. <3
VastaaPoistaKauniisti puit sanoiksi ♥
VastaaPoistaOnnea yksivuotiaalle blogille sekä kummityttösestä!
TinyAngel: Kiitos, kummityttö on odotettu ja valtava kunnia.
VastaaPoistaAmalia: Kiitän ja kumarran. Vuosi on vierähtänyt pikavauhdilla. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!
Eikös 1v ole taapero ikäinen...? Onnea siis taaperolle ja tuoreelle kummille!
VastaaPoistaVoi onnea kummitytön syntymän johdosta! :)
VastaaPoistaMinulla on vähän samat mietteet tuon blogiarvonnan suhteen...hmmhmm. Katsotaan mitä kivaa keksitään! :)
Onnea blogin synttärin kunniaksi ja sitten kummitätiydestä!
VastaaPoistaNuo pienet hetket liki toista antavat voimia enemmän kuin uskoa saattaisi. Nautitaan niistä ja taas saa voimia rumbaan.
Onnea Yks Veelle!
VastaaPoistaJa kaikkea ihanuutta kummitytön johdosta! :)
Onnea!
VastaaPoistaIhania fiiliksiä siellä, samaan ollaan täälläkin pyritty :)
bean emäntä: Niinhän se on, parhaassa iässä :) Kiitos!
VastaaPoistaKodinhenki: Arvonnat ovat niin kivoja, pakkanen on vaan nyt niin kova ettei haluta lähteä mihinkään kauppoihin kiertelemään, mutta kyllä se arvonta vielä käyntiin polkaistaan :)
Anu: Näinhän se on, ne pienet, suuret hetket! Kiitos onnitteluista!
Ruusa: Kiitos! Kummityttönen asuu ihan lähellä ja tuo varmasti paljon iloa ja ihanuutta elämään.
ONNEA 1-vuotiaan kauniin ja herkän blogin pitäjälle!!<3
VastaaPoistaPerheonnea, rakkaimman kanssa rauhallista yhdessäoloa, voiko sitä ihminen enempää toivoa...
Onnittelut kummityttösestä!:)
Marina: Kiitos! Kyllähän se onni on oikeasti kiinni niin pienestä, siitä että muistaa sen aina nähdä. Mutta eihän sitä aina muista mutta ei sekään haittaa kun sen tietää :)
VastaaPoistaMarge: Mitäpä sitä enmpää toivoisi, niinhän se on. Kiitos oonitteluista!
Onnea blogille ja kummitytön johdosta ♥
VastaaPoistaOnnea 1-vuotiaalle! Kiitos ihanasta blogistasi, täällä on aina ihanaa ja rauhallista piipahtaa <3
VastaaPoistaYhteiset rauhalliset hetket niistä saa voimaa aina vain uudestaan. Vuosien kulkiessä hetkien merkitys vain syvenee ja kiitollisuus kirkastuu :)
Ihania hetkiä alkavaan viikkoon!
Kaunis naulakko.
VastaaPoistaOnnea kummitädille ja synttäreitä viettävälle blogille :)
Oi että onnittelut täältäkin! Pienet hetket arjessa, ne on sitä parasta tässä kaikessa.
VastaaPoistaOnnea 1-vuotiaalle! Muistan kun aloitit. :)
VastaaPoistaRiitta: Kiitos :)
VastaaPoistaMarie: Kiitos kauniista sanoistasi. Niin se on, kiitollisuus kasvaa, vuodet tuovat niihin syvyyttä.
Katja: Kiitos kehuista, minustakin naulakko on kaunis :) Rakkaani tekemä, tilaustyötä ;)
Kirsikka: Pienet hetket ovat niitä arvokkaita, joskus ne vaan hukkuu tähän kaaokseen ja kiireeseen, kaikki vaan puuroutuu ja kulkee painollaan. Mutta sitten kun sen taas jaksaa muistaa, kaikki saa suuremman merkityksen. Kiitos onnitteluista.
Laura: Kiitos Laura, hymyillen sitä itsekkin muistelen. Olin oikea poropeukalo tämän koneen kanssa, ja olen kyllä vieläkin mutta kivaa tämä on ja niin valtavan tärkeää teidän ihanien takia!
KIITOS!!!
Onnea 1-vuotiaalle kauniille blogillesi!
VastaaPoistaMiia: Kaunis kiitos sinulle!
VastaaPoista