lauantai 17. syyskuuta 2011

Olen niin huono


Olen niin huono.
Siis suorastaan surkea.
Ihan mahdonton
ja kehityskyvytön.

Siis olemaan yksin.
Olen kuin kipeä kissa.
Kierrän hiljaista taloa.
Mietin mahdollisuuksia.

Päätin juhlistaa vapaata perjantai-iltaa
 jollakin ihanalla ruualla,
vain minua varten.
Otin pyörän ja päädyin kauppaan.
Pyörin kaupassa ristiin rastiin.
Pelkäsin jo,
että lihapataa maistattamassa ollut miekkonen
 tekee minusta ilmoituksen sosiaalihuoltoon,
 auttamattomasti eksyksissä.

Ja kun viimein tulin kotiin,
ette oikeasti voi arvata mitä kassissani oli.
Niin, ette voi!

MAKSALAATIKKOA!!

Ja niin minä sitten söin yksi hiljaisuudessa
 mikrossa lämmitettyä maksalaatikkoa
enkä oikein tiennyt pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
No,
taisin nauraa
mutta kyllä itkettikin.
Niin huono!


Sitten päätin lähteä elokuviin
mutta
en kerennyt aikomaani näytökseen.
Menin mammuttimarkkinoille ja ostin
kahvia ja pyykkipulveria.
Kahvia ja Pyykkipulveria.

No ostin sentään keltaisia ruusuja,
siitä plussa minulle!


Olen sentään herkutellut,
tiramisukääretorttua jäi syntymäpäiviltä.
Keitin  lappapuuroa
ja tein puolukkarahkaa evääksi.
Saan nimittäin pian vapauttaa itseni tältä;
 nauti nyt kun saat-ajatukselta,
 hetkeksi,
työ kutsuu.

Kaikkiista pienimmälle olen ommellut apinapaidan.
Saapa nähdä suostuuko panemaan päälleensä,
kun ei ole niitä valomiekkoja ja
pääkalloja.


Ilmassa on mieltöntä jäätävyyttä.
Aurinko kyllä paistaa.

Minä kietoudun villaan
ja
suljen hetkeksi silmäni.


Halatkaa niitä jotka ovat lähellä
ja
lähettäkää lentosuukko niille jotka ovat  kaukana.

Suukkosin,


Ihanaa lauantaita kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihanan hellyttävä teksti :)

    Halaus sinne! Ja voi herkku mitä kääretorttua ja suloinen paitakin on <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos haluksista, ne lämmittävät näin kylmän iltana. Lämpötila on laskenut kahteen asteeseen. Kylläpä se tuntuukin kylmältä. Onneksi on sauna lämpenemässä :)

    VastaaPoista
  3. Voi sinua. Jos olen yksin ilman järkevää tekemistä, ikävöin. Jos taas pääsen vauhtiin vaikka käsitöiden kanssa, aika loppuu aina kesken. Olemme mummulavierailulla ja kohta kömmin kahden pienen viereen ja annan ne halit ja pusut. Voi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsikka. Olen kaivannut rauhallista aikaa ompelulle mutta nyt en mitenkään saanut tehtyä mitään. Kummallista, kävn kyllä yläkerrassa katselemassa kankaita mutta mikään ei herännyt eloon. No, ehkä sekin on joskus tarpeen ihan vaan olla ja huomata ettei sekään niin kivaa ole. Vaikka kiire ja ainainen meno ja meininki rasittaakin ajoittain on silti niin elämänmakuista ja rikasta. Kuulostaa niin ihanalta käpertyä lasten viereen mummolassa. Halaus!

    VastaaPoista
  5. Kaukohalaus täältä sinulle! :) Itse olen samanlainen... tuntuu todella tyhjältä olla yksin kotona, aavemaisn hiljaiselta. Osaan nauttia siitä vain rajatun hetken, mutta yksin yötä en halua kotona olla! Siksi varmaan olen nauttinut niistä retriiteistäkin niin paljon, saa olla ryhmässä hiljaa. :)
    Täällä aurinko paistaa, kuulasta ja kaunista. Voi hyvin!
    T. Roosan talon Elina

    VastaaPoista