Just nyt

 

Just nyt voisin kirjoittaa siitä,

miten pitäis siivota kovasti

ja miten sotkussa on keittiö kun kannoin sinne taas kaikki kankaat ja koneet

 ja eilisen päivän ompelin ja leikkelin pölisevää plyyssiä.

Just nyt voisin kirjoittaa pitkän rääkynän siitä miten väärin on se,

että maailman mukavin ihminen sairastuu syöpään,

 vaikka se ei ollenkaan ansaitsis sitä, (kukapa nyt sitten ansaitsis).

 Ja vaikka se on elänyt elämänsä kunnolla, terveesti ja huolehtinu aina vaan muista

 ja ollu iloinen ja valoisa ja ihana. 

Ei niin sais käydä.

Just nyt voisin pospottaa pitkän tovin siitä,

miten ihmisistä on tullu itsekkäitä, 

laiskoja ja varsin uusavuttomia prinsessoja,

jotka makaa sängynpohjalla voivottelemassa 

että kun mun piti ihan itte tää vauvakin synnyttää.

(ei ihan kaikista ;) )

Mutta sitten me mentiin varkain ulos,

me ollaan sairaspäivällä pienimmäisen kanssa,

me otettiin kamera mukaan,

ja valmis väritakki,

(nappeja vaille)

ja me nähtiin pakkasen panemat oksat 

ja ne hiutaleet jotka leijui heleässä ilmassa,

ja pihalla tuoksui savu kun meijän uunissa on tuli.

Ja me hiivittiin ihan hiljaa

ja sitten me naurettiin. 

Ja pienimmällä oli päällään herrasmiestakki,

kun se on sen lempi vaate,

ja alle se puki fleesetakin ja sillä oli päässä mun pinkki palmikkopipo

ja se hymyili niin kuin vaan rakkauspakkaus voi hymyillä.

Ja siinä hetkessä oli taikaa...