perjantai 16. heinäkuuta 2010

Sataa

Eilen hilputtelin onnellisena kaupungilla.
Kävimme ostoksilla Matiboyn kanssa,
syömässäkin kävimme,
voi miten hyvää ruoka voi ollakkaan.
Kirpputorillakin onnisti,
useita ihania löytöjä.
Söpö pieni lintukoto eurolla,
sopisi niin moneen paikkaan kotonamme,
saapas nähdä mihin asettuu asumaan.
Sille on myös "sisko",
vaaleanpunainen mökki :)
Tämä kaunis korivanhus on aarre.
Anoppini osti sen korttelikirppikseltä,
hänen sisustukseen sopimattomana
oli aikonut sen täräyttää maahan,
kukkapurkiksi.
Onnellinen olen,
että päätti kuitenkin kysyä ensin minulta,
 haluanko alkaa koria kunnostamaan,
meidän taloonhan se olisi vallan sopiva.

Niinpä kori muutti meille,
rapsuttelin sen teräsharjalla,
hain jo maalin valmiiksi,
mutta ei,
se tuijotti minua niin surullisesti,
miksi peittäisin sen kauniin pinnan,
vuosien jäljet.

Silmäni avautuivat näkemään korin kauneuden,
ainutlaatuisuuden,
voi miten se alkoikaan loistaa.
Rakas korini,
kuistissa,
en raski siihen mitään edes laittaa ,
siinä se koreilee,
toimettomana
ja niin onnellisena.
Tänään sataa,
maalaan kodinhoitohuoneessa
listoja ja hommailen kaikkea pientä.
Kotona vain kaksi lasta,
kaksi maailmalla.

Sirkuskoira kulkee huoneissa,
etsii kadonneita,
kaipaa,
se tietää että lauma on hajalla,
levottomuus näkyy katseesta.

Piupau

16 kommenttia:

  1. Tuo kori on aivan täydellinen... henkii aitoa vanhaa tunnelmaa. Ja todellakin, täydellinen juuri tuollaisena. :)

    Oikein ihanaa viikonloppua!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että et ehtinyt tehdä korille mitään. Se on niin kaunis tuollaisenaan.

    Ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  3. kori onkin upea just tuollaisenaan. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Onneksi et ehtiny maalata koria, nyt se on täydellinen!! <3

    VastaaPoista
  5. Tosiaan ,kori on hyvä ihan noin, etten sanoisi että on ihan täydellinen:)
    Täälläkin satoi aamulla oikein kunnolla,muttei se pahemmin ilmaa viilentänyt, olisi saanut sataa enemmän,kasvit tarvitsisi nyt paljon enemmän vettä.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kori! Ihana tuo lattian värisävy! Satutko muistamaan värikoodia ja mitä maalia se on?

    VastaaPoista
  7. Voi ihanuus tuota koria! Tuollainen mekin tarvittaisiin, vaikka voisi olla etten raaskisi siihen itsekään mitään laittaa, ehkä jotain peittoja? Täällä ei ole vieläkään satanut! Olet tehnyt hyviä ostoksia! Nuo linnunpöntöt ovat viehättäviä, eikä niitä tarvitse keväisin siivota ;) Tulin juuri koneelle päivittelemään, kävin vain pikavisiitillä. Voi hyvin!! <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanista kommenteista. Joskus tosiaankin käy niin ettei meinaa nähdä asioiden läpi. Kun anoppi sanoi että kori on huonokuntoinen ja se pitää maalata, iskostui ajatus päähäni, se siis pitää maalata, sehän on minulle tuttua. Onneksi kori puhui minulle helteessä tuolla pihalla ja ymmärsin jättää kaunottaren rauhaan.
    Maalin sävyä en muista mutta yritän muistaa katsoa onko purkki vielä tallessa, jahka lähden tuonne pihan puolelle.
    Elina, peittoja siihen voisi tosiaan laittaa.
    Kiitos käynnistä kaikille!

    VastaaPoista
  9. Kaunis kori ja taas niin ihanasti asiasta kirjoitit. Monesti kunnostushommien kanssa kannattaa malttaa mielensä, mieli muuttuu kummasti :) Minulla olisi viikonloplla korien kunnostusprojekteja myös, mutta nämä minun yksilöt eivät voi kyllä välttyä maalilta, hih! Voi sitä sirkuskoiraa, toivottavasti levottomuus pian helpottaa.

    VastaaPoista
  10. Kauniita löytöjä! Kori on ihana!
    Koira aistii kyllä asiat voimakkaasti. Mutta onneksi on lauma taas pian koossa!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ihastuttava kori tosiaan. Onneksi sait sen itsellesi!

    Kirjoitat niin kauniisti. Tuo tarina koiran hämmennyksestä on niin hienosti ilmaistu. Tykkäsin!

    VastaaPoista
  12. Täällä myös pienesti piristävä sade vieraillu. :)
    Tuo kori on mainion ihana, juuri noin kun vanhuus jo näkyy, ihana tuollaisena. ♥ ;)

    VastaaPoista
  13. Ihastuttava kori : )

    Koirat on niin hauskoja kun lauma on hajallaan. Meidän Koiranen makaa eteisen lattialla ja odottaa josko puuttuva osa laumasta tulisi kotiin.

    VastaaPoista
  14. Kaunis kori:) Ja mikä sattuma, ostin itsekin tällä viikolla kirpputorilta ihan samanlaisen linnunpöntön!

    VastaaPoista
  15. Soma pikku lintukoto! Ja oikeaan päädyit, kori on ihana tuollaisenaan.

    VastaaPoista
  16. kyllä, kori on todella upea noin! ja ihana lintukoto <3

    VastaaPoista