Tässä vielä muutama sana Luotolaisista,
perinneneuleista joita meillä on kudottu intohimolla ja kaikella rakkaudella
välillä ihan vihastumiseen asti.
Keräsin hiukan tietoa paidoista ihan googlettamalla,
eli teksi ei ole omaani:
Hailuoto on Perämeren suurin saari, kooltaan noin 200 neliökilometriä. Saarelta on matkaa oluluun n. 50 km ja vakituisia asukkaita noin tuhat. Lauttamatka saarelta kestää noin 25 min ja talvisin sinne pääsee osan aikaa myös jäätietä.
Hailuodon perinneneuletta on neulottu 1800-luvun alkupuolelta lähtien.
Luotolaisia ovat neuloneet äidit ja tyttäret perheen miesväelle. Hailuodon perinneneule kuuluu kalastajaneuleisiin. Neule on ollut kalastajien perusvaate ja heidän työvaatteensa. Juhlavaatteena kastajilla on ollut paras villapaita ja naimisiinkin he ovat menneet morsiammen neulomassa villapaidassa. Neule on ollut kalastajien tuntomerkki. Hukkumistapauksissa perheelle on saatettu lähettää vain villapaita, jonka vaimo on pystynyt tunnistamaan neulomakseen.
Hailuodon perinneneuleen materiaalina on ollut aito lampaanvilla. Paita neulotaan rasvaisesta pesemättömästä villalangasta. Hailuodon perinneneuleella on monta nimeä. Aikaisemmin paita on neulottu kymmenellä sukkapuikolla. Isoon paitaan tarvittiin paljon puikkoja. Puikot olivat tavallaan kuin tikkuja, mistä nimitys tikkuri tulee. Luotolainen on nimitys, joka on vielä nykäänkin puhekielessä.
Tänään töistä tullessani liukastelin peilikirkkaalla pihajäällä,
siis pihalla,
jonka pinta on peilijäällä.
Nakkelin hiekoituskivä pienen pienellä lapiolla jonka varsi katkesi.
Mietin mennessäni
miten kaikki voi olla niin vaikeaa,
jopa hiekoituslapion löytyminen pimeästä lumisesta pihamaasta.
Toivoin tulta takkaan mutta en toimeentunut hakemaan puita,
lähden mielummin lenkille lämpenemään,
sitten nappaan nappulasta saunan päälle ja lämmittelen lisää.
Ihana sähkö.
Tänään minulla ei ole muuta sanottavaa,
aamuvuoron jälkeen olen tyhjä,
tai täynnä,
en puoleksi
vaan kokonaan!
Ihanaa iltaa!
Älkää liukastelko siellä!
Piupau
Perinneneuleet ovat ihania.:)
VastaaPoistaNiin minustakin. Niissä on oma juttunsa.
PoistaTuo neule löytyy myös minun kaapista (mutta ei mieheni) :) ja on aivan ihanan lämmin. Kerrassaan loistava!
VastaaPoistaOnnellinen Salla! Olen ihan kade :)
PoistaKaunis ja varmaan on lämmin!
VastaaPoistaOn lämmin, oli lämmin myös kutoessa kun paita lepäsi sylissä.
PoistaKaunis neule :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTodella ihastuttava neule!
VastaaPoistaKiitos!
Poista