sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäkuu











Niin laulettiin suvivirsi,
koululaukut lensivät nurkkiin ja kesävarpaat maalattiin. 
Alkoi loma!

Piha heräilee kovaa vauhtia,
rumuus väistyy ja kauneutta kasvaa tilalle.
Näin on hyvä.

Työkalut on kaivettu esiin,
olen ottanut uuden roolin työnjohtajana,
seison vieressä ja komennan.
Välillä maalaan mutta tontilta en poistu. 
Tekemisenilo ja innostus on tiessään,
aikaa ei ole
 ja kun tekemistä on liikaa on vaikea tarttua mihinkään. 

Minun mittani on täysi,
repsottavat portaa, maalaamattomat ikkunanpielet
 ja kaikki se keskeneräisyys repii enemmän kuin koskaan.
Kihisen kiukusta ja unohdan rakastaa tätä kultaista kotia.
Ulkovuoren on valmistuttava tänä kesänä.
Piste.

Siivosin kuistin,
kesä tuli hetkessä,  kun levittelin kukalliset liinat
 ja pirteät matot.
Kesä ja ihana mieli.
Pihalla vierailee pieniä jalkoja,
iloitsen kun saan taluttaa kädestä 
ja olla läsnä.
Kunpa minulla olisi taikasauva.
Monta asiaa olisi korjattavaksi.

Huomenna me menemme lomalle.
Halataan niitä,
joita nähdään niin liian harvoin.
Katsotaan kauniita kaupunkeja ihan kotimaassa
ja nauretaan auringolle (tai sateelle). 

Omenapuu uhkaa kukkia juuri nyt,
kun minä lähden.
Toivontan pörriäiset vieraisille,
kunpa niitä olisi tarpeeksi.

Iloisiä päiviä toivotellen,

Piupau


6 kommenttia:

  1. Iloista kesäkuun alkua sinulle ♥

    VastaaPoista
  2. Onpa taas ihana postaus, niin kesänmakuinen! Repsottavia paikkoja löytyy meiltäkin, eikä niitä kukaan jaksa tai ennätä korjata. Silmä tottuu, eikä enää huomaakaan joka kerta ohi kulkiessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta. Silmä tottuu ja mielikin ajoittain rauhoittuu, kunnes tulee uusi tunne että nyt tai ei koskaan! Kiitos viestistä!

      Poista
  3. Ihana postaus niin täynnä elämää! Näinhän tämä elämä menee, kaikki ei ole aina ruusuilla tanssimista edes niillä maalatuilla kesävarpailla :)
    Oikein ihania kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Vikki! Kauniita kesäpäiviä myös sinulle!

    VastaaPoista