Löysin tämän kauniin pyöreän peilin kirpparilta
jo varhain keväällä.
Se on odottanut paikkaansa
uuden eteisen seinällä.
Olin aivan varma että siihen se tulee,
puolipaneelin päälle,
hirsiseinää vasten,
ihanan ajan kuluttama,
peilaamaan ohikulkevia.
Mutta voi ihmettä,
heti kun rakkaani sen nosti seinälle,
huomasin ettei se siihen kuulu.
Peili oli auttamattomasti liian iso,
puolipaneeli liian korkea.
Kuva ei mitenkään vastannut mielikuvaani.
Outs,
ja harmistus.
Salin seinältä se kuitenkin sai arvoisensa paikan.
Peilaa siinä valoa pimeään huoneeseen.
Peili vääristää kuvaa villisti.
Siinä on satumaista taikaa.
Tämä tilkkupeitto lähti lahjaksi pienelle ihmiselle.
Suloiselle poikavauvalle.
Rakkaalle ihmistaimelle
jolle toivon sydämestäni kaikkea hyvää.
Tikkasin peiton käsin
novitan virkkauslangalla,
olen oikein tyytyväinen.
Tiuku tahtoo tietenkin jokaiseen kuvaan
ja jokaiseen hetkeen kun peittoja täällä levitellään.
Villiintyy hurjaan juoksuu,
työntää päänsä peiton sisään,
läähättää ja läkähtyy.
Hupsu pieni sirkuskoira!
Piupau
Iloa päivääsi!
Hurmaava kuvastin! Ja tuo pienen ihmisen peitto on aivan ihana!
VastaaPoistaHieno peili kauniissa ympärisössä. Ja kaunis peitto!
VastaaPoistaAivan ihana peili ja paikkakin on ihan nappiin! Todella kaunis ja harmooninen tunnelma, pöytä, kynttilälampetit.. kaikki. Kaunista. <3
VastaaPoistaJa ihanan tilkkupeiton olet tehnyt! Kunpa minäkin osaisin... Minusta tuli nimittäin perjantaina toisen kerran täti, kun veljenpoikani syntyi. <3
Ihanan aurinkoista viikkoa!
-Päivi-
Peilihän on kuin tehty tuohon paikkaansa. :)
VastaaPoistaNuo sun käsityöt on aina yhtä hurmaavia.
Peili käy hyvin tuohon seinälle, juuri sillehän se paikka on kuin tehty.
VastaaPoistaTilkkupeitto on hurmaava ja väritys kaunis.
Peilihän löysi hyvän paikan salista : )
VastaaPoistaPeitto on kyllä aivan ihana! Saaja ja varsinkin hänen äiti on ilahtuneita siitä. Ja sirkuskoira näyttää sirkuskoiralta : ) Suloisuus <3
Edellisiä myötäillen, peili sopii täydellisesti paikalleen. :)
VastaaPoistaIhana myös tuo peitto - niin suloiset kankaat ja herkät värit!
Minäkin ihastelen. Kauniisti sopii peili paikallensa ja kokonaisuus hivelee silmääni kovin.
VastaaPoistaOnnellinen on se vauva, joka tuon peiton lämmössä saa uneksia. Ihana käsityö!
Peittohan on sitten aivan ihanainen.Ja kiva näin vähän mallia tikkauksesta.Itse en ole koskaan tikannut peittojani.
VastaaPoistaPeili on ihan kuin omalla paikalla juuri tuossa.Kaunis kuvastin on.
Ihanaa ja aurinkoista juhannusviikkoa.
Ihana löytö tuo peili! Edelleenkin ihastelen tuota tapettia, enkä millään malttaisi oottaa että päästään tapetoimaan oman talon seinään tuota tapettia! Suloisen tilkkupeiton oot tehny taas!
VastaaPoistaTosi söpö peitto (ja hauva♥) haluaisin niiin oppia tekemään tilkkupeittoja.
VastaaPoistaPeili on kaunis seinälläsi ihan niinkuin se olisi aina ollut juuri siinä :) Ihana tapetti!
VastaaPoistaSiinäpä hyvä peilin paikka! Ihana tiuku! :)
VastaaPoistaKaunis peili ja sopii tuohon hienosti! Ja aivan ihanan peiton olet tehnyt, niin pehmoisen näköinen :)
VastaaPoistaSiinähän oli postaus täynnä ihania asioita. Peili on kaunis, ja peitto niin ihastuttava! Käsin tikkausko siitä tekee noin muhevan, lämpimän ja pehmeän näköisen? Ihana.
VastaaPoistaSuloinen peili. Ihanalla paikalla!
VastaaPoistaPeitto on kaunis. Pieni ihminen saa lämpimän haluksen siitä vielä monet kerrat!
Voi, miten Tiuku on suloinen! ♥
Kauniisti kiitän kaikista ihanista sanoistanne!
VastaaPoistaTikkaan peiton aina käsin, hieman kiristäen ja laitan väliin 100grammaisen vanun ja reunat vielä taitan kaksinkerroin, näin syntyy mielestäni ihanan pehmoinen vaikutelma. Peitto on silti hyvin kevyt käsitellä.
Kaikki vaan innolla kokeilemaan. Mielestäni tilkkupeitto on juuri sellainen jossa käsityön jälki saa näkyä, kun aloittaa pienestä peitosta niin huomaa että ompeleminen on mukavaa ja uusia ideita pukkaa koko ajan ;)
Kirpputorit ovat pullollaan kankaita joista saa tehtyä kauniita peittoja joiden hintakaan ei päätähuimaa.
Onnellisia ompeluhetkiä kaikille!
Kiitos tilkkupeitto ohjeesta! Taidankin kokeilla kesän aikana ehtisi kivasti syksyksi valmiiksi ennen kuin kylmä tuuli alkaa puhaltamaan :)
VastaaPoistaMinäkin ole aivan ihastunut soikeisiin ja pyöreisiin peileihin.
VastaaPoistaTuo on todella suloinen kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Meillä on käyty keskustelua, kun eteisessä on soikea peili, joka vääristää. Miehen mielestä se on hyödytön, minusta se tuo valoa ja tunnelmaa.
Olen koittanut puolustautua, että sittenhän sitä voi kuvitella näyttävänsä paljon paremmalta, kun ruma näky on peilin vika! ;D
Salin tapetti on niiiin kaunis. Huoks.
Oho, en ollutkaan huomannut kommentoida, vaikka olenhan täällä jo monta kertaa käynyt salianne ihailemassa. Teidän kodissa on ihanan seesteinen tunnelma, niin rauhallista ja levollista. Tuntuu ihan mahdottomalta kuvitella noihin kuviin lasten ääniä tai koiran kieppumista! :)
VastaaPoistaMutta niin kaunista.... Tuo peili onkin kaunis, se on hassua miten tavarat tuntuvat itse löytävän paikkansa. Oikein ihanaa juhannusta sinulle sinne ja lämpöä toivon myös!!