maanantai 18. tammikuuta 2010

Harmaata

Ulkona on kummallisen harmaata, vai luulenko vain niin? Meillä sairastetaan. Pienimmäinen on kuumeessa ja oikein harmaana ja kapeana kulkee. Isoin pojistakin lämpöilee, makoilee ja katsoo telkkaria.
Yritin kuvatakin vähän mutta valo ei tunnu riittävän. Sain äidiltä ihania lahjoja eilen. Tuo sydämmellinen rautalankakori oli pullollaan herkkuja ja kaksi punaista viinilasia, paketti oli todella kaunis mutten saanut siittä kaunista kuvaa, sellofaanimöykky vaan irvisteli.


Nämä pikkuruiset lasit ovat suloisia kirpparilöytöjä. Kultainen äitini lahjoitti ne minulle, olen niin onnellinen. Tarvitsen ehdottomasti hyllyn mihin saan näitä kaunokaisia kunnolla esille.





Posted by PicasaRuusun tuoksu rauhoittaa mieltäni, tunnen valtavaa levottomuutta kun olen sairaslomalla lasteni vuoksi. Meillä on onneksi sairastettu suhteellisen vähän, mutta tuntuu että jokainen päivä on liikaa.

Tänään olen vähän taas ommellut. Tilkkutäkki odottaa kangasta, en tunnu löytävän sopivaa kaveria pilkuille ja kukille. Pupuakin aloitin, kokeiluluonteisesti. Niin kauniita pupuja vilistelee kaikissa ihanissa blogeissa, ja koska en nyt niitä raski ostaa täytyy yrittää tehdä itse.
Piupau

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti