Salin lattiat osottautuivat purkuvaiheessa ihan lahoiksi, oli onni ettei kukaan ollut tippunut siittä läpi vuosien saatossa. Vanha tarina kertoi että talossa oli ollut joskus maakellari. Siittä ei kuitenkaan löydetty merkkejä kun sitä usein etsimme, kivijalan raoista taskulampun kanssa tiirailimme.
Mutta jäännös kellarista oli todellakin olemassa, siellä se oli katseilta piilossa hauraan lattianalla. Kammottavana aukkona se meitä ihmetytti. Kuoppaan oli puotettu paljon kaikenlaista jätettä, vanha maapohja ja valtavia kiviä. Koska kuoppa oli syvä sen puhdistaminen ominvoimin oli liian hankalaa. Tilasimme suurtehoimurin paikalle ja kaksi miestä imivät kaiken sen pölisevän maa-aineen söiliöön.
Kellarinseinät oli aikoinaan hienosti luonnokivillä vuorattu. Oli suuri houkutus tehdä paikalle uusi maakellari. Mietimme monia eri vaihtoehtoja. Luukku salin lattiata ei oikein tuntunut mukavalta, pelkäsin myöskin kosteusjuttuja. Ulkokautta ovi olisi tullut kadunpuolelta, eri puolelta taloa kuin sisäänkäynti. Luovuimme romanttisesta kellari-ajatuksesta ehkä hieman haikein mielin.
Aivan pönttöuunin vieressä oli valtava luonnonkivistä kasattu leivinuuninpohja. On mielenkiintoista miettiä millaisia vaiheita talossa on eletty. Laajennuksia on tehty joka suuntaan, useissa hirsisissä väliseinissä on ikkunan paikka. Tämän talon tarkkaa rakennus vuotta ei tiedetä, 1800-luvun puolelle se todennäköisesti kuitenkin sijoittuu. Monia tarinoita varmasti ovat nämä jykevät seinät imeneet itseenä.
Piupau
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti