tiistai 26. tammikuuta 2010

Pupu-pitkäkorva

Pupu tyttö valmistui ja pääsi istuskelemaan makkarin sängylle. Ajatuksena oli virkata sille vielä tossut, mutta ei löytynyt sopivaa lankaa. Ystävä pitää sille myöskin tehdä, ettei tunne oloaan yksinäiseksi.
Nyt on kuitenkin työn alla tilkkupeitto, jälleen. Illalla sitä jo pääsin vähän tikkailemaan. Kangas on paikallisesta sisustusliikkeestä ostettua, jotain englantilaista sisustuskangasta. Olisin halunnut tähän yhdistää jotain raidallistakin kangasta mutta sopivaa ei löytynyt, ja valitettavasti aika ei riitä kovin paljoa haeskella.
Kuvassa peitto on siis vielä ompeluvaiheessa. Niitä on niin mukava tehdä. Pitäisi vaan omistaa kangaskauppa tai ainakin iso varasto kankaita mistä valita.
Eilen kävimme tilaamassa tapetin neidonkammariin. On hurjaa miten suuri hintaero voi olla samalla tapetilla, kaupasta riippuen. Siis ihan ohjemyyntihinta. Toisessa paikassa sama tapetti maksoi 31e+toimituskulut, ja myyjä sanoi että kyllä nämä ovat ihan tiukkoja hintoja. Toisessa paikassa hinta oli 22,50+ toimituskulut. Myyjä sanoi heti ettei toimituskuluja tule kun voivat panna oman tilauksen yhteyteen ja sanotaan nyt hinnaksi vaikka 20e, kuulostaisiko se hyvältä? No kyllähän se kuulosti :) Molemmat ovat suuria ketjuja joten tämän kaltainen hintaero kummastuttaa.

Salin tapettikin saatiin päätettyä, monien mietintöjen jälkeen. Laitan siittä kuvan myöhemmin.



Piupau

3 kommenttia:

  1. Nätti on tuo neidonkammarin tapetti :) Kyllä siellä passaa kummitytön asustella.

    -Sisko-

    VastaaPoista
  2. Kiitos, siskoseni! Ei näköjään näy tuossa kuvassa ollenkaan sitä valkoista koukeroa. Kyllä täällä jo malttamattomana odotetaan että päästäis tapetointi hommiin.

    VastaaPoista
  3. Ihana kaniliini ja kyllä jaksat tehdä paljon käsitöitä.
    Minulla ei nyt oikein ole puhtia töiden lomassa.
    Tiina

    VastaaPoista